Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Vuosien kiusaaminen ajoi Mikon 9-vuotiaan pojan leikkaukseen: ”Katsoin lapseni nukuttamista surullisilla fiiliksillä”

Yhdeksänvuotiasta poikaa kiusattiin koulussa isojen korvien vuoksi. Pojan isä kertoo, että lapsi halusi päättää vuosien piinan leikkaustoimenpiteellä.
Turhautunut isä Mikko, 34, kirjoitti perjantaina sosiaalisessa mediassa, kuinka hänen yhdeksänvuotiasta poikaansa on kiusattu päiväkodista lähtien isojen höröttävien korvien vuoksi.

Vuosia jatkunut kaltoinkohtelu johti lopulta siihen, että poika halusi korjauttaa leikkauksella korvansa niin, että ne kelpaavat muillekin lapsille.

– Katsoin lapseni nukuttamista surullisilla fiiliksillä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Se on ikävää, kun noin pieni lapsi haluaa itse mieluummin kirurgisen toimenpiteen kuin jatkaa samalla tavalla. Kyllä siinä on menty aika pitkälle epäonnistumisessa puuttua kiusaamiseen.

Mikko sanoo, että hänen sedällään ja hänellä itsellään oli samanlaiset höröttävät korvat lapsena. Myöhemmin ne kuitenkin tasoittuivat.

– Me olimme kovempia luonteeltamme. Lapseni on herkempi. Ei ole ollut kivaa hakea häntä neljävuotiaana päiväkodista ja kuulla, miten häntä on haukuttu korviensa vuoksi apinaksi.

Opettaja-isää turhauttaa

Mikko on itse tehnyt 11 vuotta opettajan töitä. Hän kertoo olevansa turhautunut, sillä hän itse on pyrkinyt työssään puuttumaan siihen, että ketään ei kiusata ulkoisten tekijöiden vuoksi eikä oikeastaan mistään muustakaan syystä.

– Kun olen yrittänyt keskustella oman lapseni tilanteesta koulun kanssa, he eivät ole nähneet ongelmaa. Heidän mielestään koulussa ei tapahdu kiusaamista. Ei varmaan, kun koulu ummistaa silmänsä eikä puutu asiaan.

Kun olen yrittänyt keskustella oman lapseni tilanteesta koulun kanssa, he eivät ole nähneet ongelmaa.

Hän kertoo soittaneensa koulun rehtorille tapauksen vuoksi. Rehtori taas on Mikon mukaan keskustellut opettajien kanssa.

– Asia on kuitattu niin, että opettaja on kertonut poikani suuttuneen ja sanoneen rumasti takaisin. Ihanko totta? Totta kai kiusattu lapsi sanoo takaisin. Mitä aseita sen ikäisellä lapsella on? Lapsi ei ole verbaalisesti tai urheilullisesti lahjakas, joten kiusaamisen voi kuitata vain jollain typeryydellä.

Isä toteaa, että kiusaaminen on väärin toisen ihmisen ihmisyyttä kohtaan, ja asiaan pitäisi suhtautua vakavasti. Hän sanoo, että jos häntä itseään kohdeltaisi esimerkiksi työpaikalla samalla tavalla, hän tekisi asiasta rikosilmoituksen.

– Lapset eivät ole tehneet mitään väärin vaan vanhemmat, jotka eivät puutu asioihin. Olen ollut aikuisiin yhteydessä ja puhunut palavereissa. Kun kasvatustapaa ei muuteta, eihän kiusaaja muuta omaa käytöstään. Jos lapselle sanotaan kotona, ettei toisia saa kiusata tai heidän ulkonäköään arvostella, eihän se lapsi tietoisesti sitä enää tee.

Savossa kiusaaminen loppui

Turun seudulla asuva Mikko kertoo perheen asuneen 1,5 vuotta Savossa. Se on hänen mukaansa ainoa aika, jolloin poikaa ei kiusattu.

– Se on kunnioitettavaa savolaisia kohtaan, mutta aika surullista Turun aluetta kohtaan.

Mikko korostaa, ettei hän pidä itseään täydellisenä vanhempana tai poikaansa virheettömänä. Sen hän kuitenkin sanoo, että hän on puuttunut aina, jos lapsi on meinannut arvostella jonkun ulkonäköä tai ihmetellyt, miksi joku on erivärinen.

– Olen perustellut, että meitä on monenlaisia, eikä siinä ole mitään väärää. Kasvatuksen pitää lähteä siitä, että lapsi oppii käyttäytymään. Tärkeintä on, ettei opeteta eriarvoisuutta millään tasolla, ei rotuun, ei lihavuuteen, ei kieroihin silmiin tai isoihin korviin liittyen. Maassa on aika paljon muitakin epäkohtia kuin se, miltä ihmiset näyttävät.

”Antaa lasten olla lapsia”

Vaasalainen punk-legenda Klamydia julkaisi tiistaina uuden albumin Antisupersankarit. Levyllä on single-lohkaisu nimeltä Pyyntö.

Kiusatun pojan isä Mikko sanoo, että kappale on Klamydian tuotannossa biisinäkin hyvä, mutta erityisesti sen sanoma on tärkeä.

– Vaikka laulaja Vesku Jokinen on kunnon punk-äijä ja haistattelee maailmalle ulkonäöllään, kappaleessa on erittäin tärkeä juttu. Kertosäkeessä sanotaan, että ”mulla yksi pyyntö ois. Älä vie lapsuuttani pois”.

Mikko tulkitsee kappaleen sanoman niin, että lapsien tulisi antaa olla juuri sellaisia lapsia kuin he ovat.

– Annetaan heidän elää lapsuutensa niin, että he tekevät virheitä, nousevat ylös ja oppivat niistä. He ovat kuitenkin edelleen lapsiamme, joita rakastamme, joista huolehdimme ja joita kasvatamme

Laulaja Vesku Jokinen kertoi Ilta-Sanomille tällä viikolla, että Pyyntö-kappale on lapsen puheenvuoro vanhemmilleen. Hän sanoi, että kappaleen henkilö pyytää vapauden elää normaalin ja turvallisen lapsuuden ilman liikoja vaatimuksia.

– Nykyään lapsilta odotetaan paljon. Pitää olla hyvä jääkiekossa, jalkapallossa tai muissa harrastuksissa. On vanhempia joiden odotusarvot on korkealla tai ei ole aikaa olla yhdessä. Tärkeintä on olla läsnä ja rakastaa, se riittää. Ei tarvitse olla täydellinen, Jokinen totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Perussuomalaisten vaalivideo hyllytettiin Tampereen busseista – ”asia ei kuulu kenellekään”

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. 6

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    7. 7

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    8. 8

      Liigastudio juuri nyt: SM-liigassa muhii jättisensaatio – tässä neljä suurinta selitystä

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Perussuomalaisten vaalivideo hyllytettiin Tampereen busseista – ”asia ei kuulu kenellekään”

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. Näytä lisää