Heidi

Kotimaa

Kemin kaksoissurman motiivina mustasukkaisuus: ”Oli vain ajan kysymys, milloin jotain tapahtuisi” – syyttäjä vaatii tuomiota murhasta

Julkaistu:

Käräjäoikeus
Kemin kaksoissurmassa annettiin tänään loppulausunnot.
Varsin ristiriitaisten kertomusten pohjalta oikeus pyrkii nyt ratkaisemaan, surmasiko 54-vuotias kemiläismies vaimonsa ja tämän uuden miesystävän kylmäverisesti. Vai tapahtuiko surma hätävarjeluna, kuten syytetty väittää. Hän kertoo puolustautuneensa uhrien väkivaltaa vastaan.

Syyttäjän mukaan mies surmasi kylmäverisesti kotoaan pois muuttaneen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista kahdesta murhasta. Teon motiivina on syyttäjän mukaan mustasukkaisuus ja avioliiton särkyminen.

Oikeudessa syyttäjä ja uhrien omaisten asianajajat nostivat esiin yhden toteamuksen, joka heidän mielestään kertoo, että 54-vuotias syytetty suunnitteli tappamista ja meni miesystävän kotiin tappamistarkoituksessa. Teon jälkeen mies ajoi poikansa luokse ja totesi tälle:

-– Selän takana ei pelata, eikä perhettä rikota.

Loppiaisena Kemin Ajoksessa tapahtuneen veriteon takana on kariutunut avioliitto. Syytetyn vaimo oli vain vähän aikaisemmin lähtenyt yhteisestä kodista ja ero oli vireillä. Hänellä oli uusi suhde työyhteyksistä tutun miehen kanssa. Vaimo oli parikymmentä vuotta miestään nuorempi, puolison uusi miesystävä oli lähellä vaimon ikää.

Oli vain ajan kysymys, milloin jotain tapahtuisi.

Syyttäjän mukaan teon motiivina oli mustasukkaisuus. 54-vuotias mies ei halunnut hyväksyä perheensä eroa. Useat henkilötodistajat kertoivat oikeudessa miehen väkivaltaisuudesta, kasvaneesta alkoholinkäytöstä ja mustasukkaisuudesta. Todistajien mukaan mies oli uhannut vaimonsa ja miesystävän henkeä.

– Pitkän mustasukkaisuusdraaman ruokkimana ja vihaisena, alkoholinhuuruissa, täynnä vihaa ja raivoa hän menee kohteeseen luottaen, että aiemmin saamansa voimankäytön koulutus ja veitsi riittävät tappamistarkoitukseen. On selvää, että asianosaisten välillä vallitsi ilmapiiri, joka sakeni joulukuusta tapahtumahetkeen loppiaisena. Oli vain ajan kysymys, milloin jotain tapahtuisi, totesi asianajaja Hannu Melaluoto.

Melaluoto edusti oikeudessa uhrin ja vastaajan yhteistä, alaikäistä tytärtä.

Tapahtumasarjalla on vain yksi silminnäkijä. Hän istuu syytettynä oikeudessa.

Syytetty kiistää vaimonsa murhan, mutta myöntää tapon. Miesystävän tappamisen 54-vuotias kemiläinen kiisti täysin. Hän sanoi puukon uponneen miehen ylävartaloon kamppailutilanteessa, kun uhri kaatui vastaajan päälle.

Kamppailutilanteessa syytetty sai vammoja, sillä toinen uhreista ampui häntä pienoiskiväärillä. Hän ajoi verityön jälkeen poliisille kertomaan ampumisesta, mutta ei veriteosta.

Syytetty mies vetoaa hätävarjeluun: hän väittää puolustautuneensa puukolla huitoen, koska uhrit kävivät hänen päälleen.

Vastaaja kiistää jyrkästi uhkailut. Tekstiviestejä ei ole löydetty tallennettuna, mutta useat todistajat kertoivat oikeudelle uhkailuista. Puolustuksen mukaan kyse todistelussa on vain kuulopuheista.

– Vaimo on kertonut ihmisille valheita, kertonut uhkailuista, jotta on saanut luotua tietynlaisen ilmapiirin avioliiton loppumisesta. Tosiasiallinen syy poismuuttoon yhteistaloudesta oli ilmeinen rakastuminen uhriin, väitti puolustuksen asianajaja Lasse Vartiainen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa saamiinsa vammoihin – ei käyttänyt suojakypärää

  5. 5

    Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

  6. 6

    Niinistö esitti Venäjälle tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä – Putin kertoi kuunnelleensa mielenkiinnolla

  7. 7

    Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

  8. 8

    Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

  9. 9

    Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

  10. 10

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa saamiinsa vammoihin – ei käyttänyt suojakypärää

  5. 5

    Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

  6. Näytä lisää