Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Savolaismies joutui julistekampanjan uhriksi – ”Hän pettää naisia ja valehtelee”

Julkaistu:

Kuopion katukuvaan ilmestyi julisteita, joissa miestä parjattiin nimen ja kuvan kera.
Kuopiolainen mies joutui seurustelusuhteen päätyttyä omalaatuisen parjauskampanjan kohteeksi. Kaupungin keskustaan ilmestyi laajalle alueelle käsintehtyjä julisteita, joissa varoitettiin nimen ja kuvan kera miehestä ja hänen väitetystä kavaluudestaan.

– Hän pettää naisia ja valehtelee, julisteissa luki.

Julisteiden levittäjän henkilöllisyys ei selvinnyt esitutkinnassa sillä varmuudella, että kihlakunnansyyttäjä olisi pitänyt tutkinnan jatkamista perusteltuna.

Kuopiolaismies oli seurustellut paikallisen naisen kanssa kahden kuukauden ajan viime vuoden lopulla. Heidän eronsa jälkeen kaupungille alkoi ilmaantua miehen kuvalla ja nimellä varustettuja julistelappuja, joissa väitettiin miehen pettävän naisia ja valehtelevan.

Lyhtypylväisiin kiinnitettyjä julisteita oli runsaasti Kuopion keskustassa, Haapaniemellä ja Niiralassa. Lisäksi julisteita oli tuotu muun muassa uimahallille ja lasten musiikkikoululle.

Mies ja hänen ystävänsä poistivat julisteita, mutta ne ilmestyivät aina uudestaan. Parjauskampanja jatkui viikkojen ajan.

Itä-Suomen poliisilaitos tutki juttua kunnianloukkauksena. Miehen entistä naisystävää kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä. Hän kiisti levittäneensä julisteita.

Nainen suostui sovitteluun, mutta sovintoratkaisua ei saavutettu.

Kihlakunnansyyttäjä on nyt poliisin esityksestä määrännyt jutun esitutkinnan lopetettavaksi. Syyttäjä hyväksyy tutkinnanjohtajan perustelun siitä, ettei näyttöä ole saatu selvitettyä esitutkinnassa "syyksilukevan ratkaisun edellyttämällä varmuudella."
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  4. 4

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. 6

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  7. 7

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  8. 8

    Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

  9. 9

    Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

  10. 10

    Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  7. 7

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  8. 8

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  9. 9

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  10. 10

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  4. 4

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. Näytä lisää