Pasi

Kotimaa

Valikko

Persujen resepti olympiamenestykseen: Veltto Virtanen urheiluministeriksi

Julkaistu:

Puheenjohtaja Timo Soini ilahtui nähdessään entisen kansanedustajatoverinsa Pertti Veltto Virtasen yleisön joukossa Tampereen Tammelan torilla.
– Menestys olympialaisissa olisi ollut toinen, jos Pertti olisi ollut urheiluministerinä, Timo Soini hehkutti.

Virtanen itse on samalla kannalla.

– 90-luvulla olin psyykkaajana olympiajoukkueen ja maajoukkueen käytössä. Silloin tuli toistakymmentä mitalia, Veltto Virtanen sanoi.

Millä konstilla ministeri Veltto Virtanen olisi saanut aikaan mitalisateen?

– Olisin ollut henkinen esikuva ja olisin pitänyt rankkoja puheita, Virtanen sanoo.

Sitten eduskunta-aikojen Velton habitus on muuttunut. Veltto on kasvattanut valtaisan parran.

– Kun on tällainen parta, saa helpommin nuoria naisia, Veltto selittää.

Kohuliikemies Carl Danhammer kysyi puheenjohtaja Timo Soinilta mm. suurlähettiläs Jarmo Viinasen erottamisesta.

Danhammerin mukaan Viinanen sai lähteä, koska hän lopetti verottomalla viinalla puliveivaamisen Tukholman lähetystössä, ja siitä syystä joku olisi käräyttänyt hänet jostain epäasiallisesta menettelystä.

– Viinanen teki aivan oikein, kun hän lopetti tämän käytännön, se on aivan selvää, sanoi Timo Soini.

Soinin mukaan viinarallin lopettamisella ei ollut mitään tekemistä Viinasen erottamisen kanssa.

– Oli muita syitä. Arvio oli, että toimintaedellytykset olivat heikentyneet, Soini sanoi.

Liikemies Carl Danhammer on viime vuosina operoinut paljon Afrikan maissa. Danhammerin mukaan lähetystöissä on yleinen käytäntö, että verotonta alkoholia välitetään niillekin, joille tämä etuus ei kuulu.

Ulkoministeri Timo Soini, onko kyseessä yleinen käytäntö?

– Se selvitetään. Se ei saa olla ja se pitää lopettaa, Timo Soini sanoo.

Perussuomalaisten puheita kuuntelemassa oli mm. professorilegenda Antti Eskola.

– Hyviä puhujia, Eskola kommentoi.

Eskola täytti lauantaina 82 vuotta. Hän on juuri julkaissut kovasti kehutun kirjan vanhuudesta.

60-70-luvulla Eskola oli vasemmistolaisesti ajattelevien opiskelijoiden idoli. Olisitko silloin voinut kuvitella olevasi jonain päivänä tällaisessa (siis perussuomalaisten) tilaisuudessa?

– Olen muuttunut monella muullakin tavalla, Antti Eskola sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    3. 3

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

    6. 6

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    7. 7

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    8. 8

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    9. 9

      Urheilutoimittaja Heidi Suomi hehkuu lomakuvissaan – palvoo aurinkoa pikkubikineissä veneen kannella

    10. 10

      Kesän kauneimmat kengät ovat tässä – muita et edes tarvitse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    8. 8

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    2. 2

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    3. 3

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

    4. 4

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    5. 5

      Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

    6. Näytä lisää