Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Tutkijat peräävät perusteellista selvitystä koulukodeista

Julkaistu:

Tutkijoiden tekemistä haastatteluista käy ilmi, että esimerkiksi ruumiillista väkivaltaa saatettiin käyttää vielä 80-luvullakin koulukodeissa.
Suomen koulukodeissa tapahtunut kaltoin kohtelu pitäisi selvittää perusteellisesti, ehdottavat kasvatuslaitoskokemuksia tutkineet Marjo Laitala ja Vesa Puuronen. Laitala ja Puuronen haastattelivat tutkimukseensa 35:tä koulukodeissa ollutta. Kokemukset ovat peräisin 1940–1980-luvuilta.

Kertomuksista käy ilmi, että monet koulukotisijoitukset olivat sattumanvaraisia ja tulivat lapsille yllätyksinä. Sijoituksia saatettiin perustella mitättömillä syillä. Tutkijakaksikko arvioi, että monessa sijoituksessa vaikutti sosiaalinen valikoituminen; lapset ja perheet olivat yhteiskunnan heikompiosaisia.

Yksi koulukotimuistoissa esiin nouseva asia on väkivalta. Haastateltavat joko joutuivat itse sen kohteiksi tai näkivät sitä sivusta. Ruumiillinen kuritus kiellettiin vuonna 1965, mutta haastatteluista käy ilmi, että osa henkilökunnasta käytti väkivaltaa vielä 80-luvullakin.

Etelä-Suomen Sanomat kertoi perjantaina, että kotinsa ulkopuolelle takavuosikymmeninä sijoitetut lapset ovat ehkä saamassa hyvitystä. Ne, jotka ovat joutuneet kaltoin kohdelluiksi, olisivat saamassa yhteiskunnalta rahallisen korvauksen sekä anteeksipyynnön.
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  4. 4

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  5. 5

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  6. 6

    Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

  7. 7

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  8. 8

    Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  7. 7

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  4. 4

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  5. 5

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  6. Näytä lisää