Mervi

Kotimaa

Työsuojeluviranomainen selvittää talkoolaisen kuolemaa Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa

Julkaistu:

tragedia
58-vuotias mies jäi hevoskärryjen alle Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa Vekaranjärvellä. Työsuojeluviranomainen on aloittanut kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta oman tutkintansa.
Työsuojeluviranomainen on alkanut selvittää Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa tapahtunutta kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Turma sattui elokuvan kuvauksissa Vekaranjärvellä, kun elokuvatuotannon avustaja jäi ohjastamansa hevosen vetämien kärryjen alle. 58-vuotias mies oli erittäin kokenut hevosenkäsittelijä. Hän kuoli sairaalassa torstaina 11. elokuuta reilun kahden viikon tehohoidon jälkeen.

Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kerrotaan STT:lle, että tällä hetkellä selvitetään, onko kyse työtapaturmasta vai jostain muusta turmasta. Lain mukaan vakavista työtapaturmista on ilmoitettava aina työsuojeluviranomaiselle ja poliisille.

– Kyseessä ei ole työtapaturma, Kaarina Gould Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:stä viestittää IS:lle.

Työsuojeluviranomaisten aloittamasta selvityksestä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Lehden tietojen mukaan onnettomuuden aikaan teossa oli kohtaus, jossa hevonen veti soppakattiloilla kuormattuja raskaita puukärryjä. Kuvaustilanteessa hevonen säikähti, pillastui ja lähti juoksemaan väärään suuntaan. Silloin kärry kaatui ja hevosta ohjastanut mies jäi sen alle. Helsingin Sanomien mukaan hevonen on mahdollisesti säikähtänyt elokuvan tehostepanosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turma sattui jo heinäkuun lopulla, mutta työsuojeluviranomaiset saivat siitä tiedon vasta loppuviikolla median kautta.

Gould sanoi aiemmin HS:lle, ettei ilmoitusta työsuojeluviranomaisille tehty, koska vainaja ei ollut työsuhteessa, vaan talkoolainen.

Ensi-ilta lokakuussa 2017

Tuntemattoman sotilaan kuvaukset alkoivat kesäkuun alussa Virolahdella ja jatkuvat Vekaranjärvellä aina syksyyn saakka. Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan on määrä tulla ensi-iltaan 27. lokakuuta 2017 Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Elokuvan budjetti on seitsemän miljoonaa euroa.

Kuvauksissa tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus on järkyttänyt uhrin omaisten lisäksi myös kuvaus- ja tuotantoryhmää.

Töiden on kuitenkin jatkuttava ja ohjaaja Aku Louhimies on ollut viime ajat metsässä etsimässä kuvauspaikkoja ja jatkanut filmauksia.

Työn tauolla hän ehti kommentoida surullista tapaturmaa.

– Työryhmämme haluaa kunnioittaa omaisten surua, Louhimies sanoi IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

    5. 5

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    6. 6

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    7. 7

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    8. 8

      Pääluottamusmies: Postinjakajia pilkattu saattohoidon tukipalveluista

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Kanadan komean pääministerin, 45, ”sukkavahinko” huvittaa – kuvat tapaamisesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

    5. 5

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    6. Näytä lisää