Iivari, Iivo

Kotimaa

Suomen EU-maksu romahti – Suomi pienimpien nettomaksajien joukkoon

Julkaistu:

Suomen EU-maksu on vain 0,23 prosenttia bruttokansantulosta.
Suomen nettomaksu EU:lle pieneni viime vuonna huomattavasti, etenkin kun verrataan edelliseen vuoteen, kertoo Valtiovarainministeriö.

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 488 miljoonaa euroa, mikä ilmenee EU:n komission tilastoista. Asukasta kohden summa on 89 euroa.

Toissa vuonna summa oli 809 miljoonaa euroa. Tällöin summa oli 148 euroa per suomalainen.

Viime vuonna nettomaksu oli 0,23 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuloon. Bruttokansantulo eroaa bruttokansantuotteesta siten, että siihen lasketaan mukaan myös ulkomailta saadut ja sinne maksetut tulot.

Valtiovarainministeriön mukaan pieneneminen johtui pääasiassa maatalouden kehittämistukien maksatusten siirtymisestä vuodelle 2015. Samalla Suomi putosi pienimpien nettomaksajien joukkoon.

Nettomaksu kuvaa Suomen EU:lta saamien tulojen ja EU:lle maksettujen maksujen erotusta.

Suomi on kuulunut EU-budjetin nettomaksajiin vuodesta 2001. Nettosaaja Suomi oli vuosina 1996, 1997 ja 2000.

Viime vuonna Suomen suhteellinen maksuosuus koko EU-budjetista oli 1,46 prosenttia. EU-jäsenvaltioihin palautuneesta rahoituksesta Suomi sai 1,02 prosenttia.

– Suomi on nettomaksaja ja tulee olemaan nettomaksaja koko nykyisen rahoituskehyskauden ajan, koska Suomi on keskimääräistä vauraampi EU-maa. Jatkossa Suomen nettomaksuasema noussee hieman, kun rahoituskauden ohjelmat ja niihin liittyvät maksatukset vakiintuvat ja EU:n tuloja koskeva uusi omien varojen järjestelmä tulee voimaan, sanoo VM:n budjettineuvos Panu Kukkonen.

EU:n nettomaksajat ja -saajat

Suurimmat nettomaksajat suhteessa bruttokansantuloon olivat viime vuonna Hollanti (0,54 prosenttia), Ruotsi (0,48 prosenttia) ja Saksa (0,46 prosenttia). Toissa vuonna kärjessä olivat samat maat, joskin Saksa oli tuolloin Ruotsin edellä.

Suurimmat nettomaksajat asukasmäärään suhteutettuna ovat Ruotsi (225 euroa asukasta kohden), Hollanti (218 euroa) ja (Britannia) 177 euroa.

Suurimmat nettosaajat suhteessa bruttokansantuloon olivat viime vuonna Bulgaria (5,33 prosenttia), Unkari (4,38 prosenttia) ja Slovakia (4,07 prosenttia). Toissa vuonna kolmen kärki oli Unkari, Bulgaria ja Liettua.

Asukasta kohden laskettuna eniten EU-tukea saivat Slovakia (571 euroa asukasta kohden), Tšekki (540 euroa) ja Unkari (471 euroa).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    5. 5

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    8. 8

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    9. 9

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    10. 10

      Säilytätkö oikein? Nämä ruuat pitäisi panna jääkaappiin ja nämä ruuat se pilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    5. 5

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    6. Näytä lisää