Varpu, Vaula

Kotimaa

Ortodoksipappi Mitro Repo: Irtisanomiselle ei ole perusteita

Julkaistu:

Ortodoksipappi ja entinen europarlamentaarikko Mitro Repo kertoo STT:lle, että irtisanomiselle ei ole hänen mukaansa työsopimuslain mukaisia perusteita.
Helsingin ortodoksinen seurakunta erotti Mitro Revon papin työstä sen jälkeen, kun seurakuntaneuvosto päätti asiasta ylimääräisessä kokouksessa heinäkuun lopulla.

Irtisanomisen perusteeksi kerrottiin sopimaton käytös ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat. Hän kertoo, että on ollut sairauslomalla ja selvittää lakimiehensä kanssa irtisanomisen oikeudellista puolta.

Mitro Revon erottamisesta uutisoi tiistaina ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Taustalla luottamuspula

Kirkkoherra Markku Salmisen mukaan Mitron irtisanomiselle oli kaksi perustetta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sopimaton käytös ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat.

Salminen ei halunnut tarkemmin kommentoida Ilta-Sanomille, minkälaisia ongelmia on ollut ja miten Repo on käyttäytynyt sopimattomasti.

– Aloite on tehty seurakuntalaisilta tulleen palautteen pohjalta. Luottamus on mennyt kokonaan, hän sanoi maanantaina.

Revon työvelvoite päättyi heti. Hänelle maksetaan palkkaa tammikuun 2017 loppuun asti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  4. 4

    Idols-tähti Jani Wickholm laihdutti 30 kiloa – näin julkkisdieetti toimii: Jakaa rajusti mielipiteet

  5. 5

    Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    ”Ei huvita enää” – isovanhemmat kertovat, miksi eivät halua hoitaa lastenlapsiaan

  8. 8

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  9. 9

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  10. 10

    Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. 6

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  7. 7

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  8. 8

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  9. 9

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  10. 10

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  2. 2

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  3. 3

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  4. 4

    Idols-tähti Jani Wickholm laihdutti 30 kiloa – näin julkkisdieetti toimii: Jakaa rajusti mielipiteet

  5. 5

    Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

  6. Näytä lisää