Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Puolustusvoimat ei epäile tietovuotoa – brittitutkijoiden lähteissä epäselvyyttä

Puolustusvoimat ei epäile varusmiesten psykologisten testien tulosten vuotaneen ulkomaalaisille tutkijoille, kertoo Pääesikunnan viestintäosasto.
Puolustusvoimat ei epäile varusmiesten psykologisten testien tulosten vuotaneen ulkomaalaisille tutkijoille, kertoo Pääesikunnan viestintäosasto. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla satojatuhansia varusmiesten niin kutsuttuja p-koetuloksia koskevasta tietovuotoepäilystä.

Vaikka kyse ei Pääesikunnan mukaan ole luvattomasta tietovuodosta, brittitutkijoiden Edward Duttonin ja Richard Lynnin vuosina 2013 ja 2014 julkaisemissa artikkeleissa käyttämän tutkimusaineiston alkuperä on epäselvä.

– Saattaa olla, että raportointi on ollut jollain tavalla puutteellista. Tulokset voivat olla peräisin muista tutkimuksista, niiden yhdistelmiä tai jotakin muuta. Tämä on vielä selvittämättä, sanoo Pääesikunnan koulutusosaston erikoissuunnittelija Kari Laitinen STT:lle.

Raakadataa, josta selviäisi varusmiesten henkilötietoja, ei brittitutkijoilla kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut.

Suomalaistutkija syyttää vilpistä

Duttonin mukaan hän ja Lynn ovat käyttäneet vuoden 2013 tutkimuksen lähdeaineistona erästä Jyväskylän yliopiston opinnäytetyötä. Vuoden 2014 tutkimuksessa he sen sijaan kertovat saaneensa aineistonsa Jukka Pekkarisen, Roope Uusitalon ja Sari Kerrin vuonna 2009 julkaistusta tutkimuksesta.

Uusitalo on kuitenkin todennut blogissaan, ettei Duttonin ja Lynnin käyttämää dataa ole ollut mahdollista saada suomalaistutkijoiden alkuperäisestä julkaisusta. Dutton on dosentti ja tuntiopettaja Oulun yliopistossa.

Uusitalo on tehnyt Oulun yliopistolle ilmoituksen vilppiepäilystä koskien Duttonin ja Lynnin kahta artikkelia.

– Ensimmäisessä Dutton kollegoineen on kopioinut Jyväskylän yliopistossa tehdyn gradun ja esittää tämän tuloksia ominaan. Toisessa Dutton kertoo käyttävänsä aineistoa jota ei ole olemassa, Uusitalo kirjoittaa Oulun yliopistoon lähettämässään kirjelmässä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  3. 3

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  4. 4

    Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  7. 7

    Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

  8. 8

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

  9. 9

    Miten sinä nukut? Asento voi vaikuttaa oloosi

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  5. 5

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  6. 6

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  7. 7

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  8. 8

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  3. 3

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  4. 4

    Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. Näytä lisää