Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

”Hanhikoirat” suututtivat Helsingin valkoposkihanhien ystävät – ”Ne ovat ihania mumisijoita”

Helsingin puistoissa ja rannoilla laiduntavien valkoposkihanhien ystävät ovat vihaisia.
– Liian monet koiranomistajat päästävät tahallaan koiransa irti ja antavat sen häätää hanhet pois, kertoo lähes päivittäin valkoposkihanhien elämää seuraava nainen.

Aiheen arkuuden ja herkästi vaistoamansa ”hanhiraivon” vuoksi nainen ei halua esiintyä omalla nimellään.

– Meitä on muitakin. Saa käyttää vaikka nimimerkkiä ”Anonyymit koiranvihaajat”, nainen sanoo melkein kokonaan vailla ironian läikähdystä.

Sen verran vakavaksi asia on jo mennyt.

Hanhista naisella on pelkästään mieluisia kokemuksia.

– Ne ovat ihania mumisijoita. Tulevat ihan viereen ja ovat luottavaisia ja kesyjä.

Mutta.

– Kauan ei koskaan saa istua puistonpenkillä kuuntelemassa muminaa, kun jostain ilmestyy irtokoira.

Naisen mitta alkaa olla sen verran täysi, että hän käyttää irtokoirista myös nimiä ”piski” ja ”rakki”.

– Koirien pitää olla kytkettyinä ja hanhet ovat rauhoitettuja, mutta jos asiasta valittaa, joutuu heti sanasotaan.

Naisen mukaan puistonurmikoiden tyhjentäminen hanhista koiran avulla on tietoista toimintaa.

– Koiraviha tässä kasvaa, se on niin yleistä. Viimeksi näin sitä juuri äsken Kaivopuistossa.

– Sama juttu rannoilla. Jos menen ihailemaan ja laskemaan hanhia ja lukemaan niiden renkaiden numeroita, niin kiirettä pitää. Kauaa ei kestä, kun joku antaa koiralleen käskyn ajaa hanhet pois.

Koiria ei saa pitää irti puistossa

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta tuomitsee koirien omavaltaisen käytön hanhia vastaan.

– Sitä voi ajatella torjuntakeinoksi vain ely-keskuksen luvituksella ja koulutetuilla koirilla, Pakarinen sanoo.

– Jokamiehen karkotuskeino se ei ole. Siinä on riski, että koirat käyvät käsiksi hanhiin.

Pakarisen mukaan ympäristökeskuksessa on mietitty pätevien paimenkoirien käyttöä hanhien paimentamiseen.

– Siitä ajatuksesta luovuttiin. Ihmiset olisivat sen nähdessään vain siitä ottaneet mallia.

Koiria ei Pakarisen mukaan saa pitää irti puistoissa.

– Järjestyslaissa kehotetaan pitämään koirat kytkettyinä taajamassa.

Säädös ei koske suljettua pihaa eikä koirapuistoa.

– Siellä olisi koira-aitauskin Kaivopuistossa. Miksi ne eivät mene sinne, huomauttaa valkoposkihanhien ystävälliseen muminaan ihastunut nainen.

Säädös ei koske myöskään virantoimituksessa olevaa valtion omistamaa koiraa tai vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa.

”Valkoposkihanhikoirat” eivät ole kumpiakaan. Ne ovat luvattomia yksityisyrittäjiä.

– Eläinsuojelulaissa kielletään aiheuttamasta tarpeetonta kärsimystä eläimelle, Pakarinen lisää ja pohtii, onko jo pelkkä säikäyttely kärsimyksen aiheuttamista.

– Ja luonnonsuojelulaissa kielletään häiritsemästä rauhoitettuja eläimiä niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. Kaivopuisto on sitä epäilemättä hanhille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    7. 7

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    6. 6

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. Näytä lisää