Atso

Kotimaa

Joensuun veneturman tapahtumat selviävät – matkustaja menehtyi tapahtumapaikalle

Julkaistu:

Joensuussa Pielisjoella eilen tapahtuneen veneonnettomuuden yksityiskohdat alkavat poliisin mukaan selvitä.

MOOTTORIVENE törmäsi torstaina noin puoli kahdelta päivällä metalliseen uitonohjaustolppaan noin 100 metriä Pielisjoen ylittävän rautatiesillan länsipuolella.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle vene kiersi kehää keskellä jokea. Pelastuslaitoksen ja poliisin veneet lähestyivät ajelehtivaa venettä, mutta ne eivät onnistuneet heti pysäyttämään sen kulkua.

Lopulta turmavene kaatui osuessaan kanavapuomiin, jolloin toinen henkilöistä jäi kaatuneen veneen alle ja toinen veden varaan veneen ulkopuolelle. Tämän jälkeen miehet saatiin tuotua rantaan, jossa aloitettiin ensihoito. Kummallakin oli yllään pelastusliivit.

Poliisin mukaan onnettomuudessa menehtynyt 49-vuotias joensuulaismies oli veneessä matkustajanpaikalla. Turmassa vakavasti loukkaantunut venettä kuljettanut 49-vuotias mies on yhä hoidettavana sairaalassa.

Poliisi ei ole päässyt kuulemaan kuljettajaa.

Epäilyt vesiliikennejuopumuksesta sekä veneen tai moottorin teknisestä viasta on voitu tutkinnan perusteella sulkea pois, kerrotaan poliisin tiedotteessa.

Moottorissa ollut tappokytkin oli unohdettu kytkeä päälle, eikä moottorissa ollut automaattisesti palauttavaa kaasukahvaa. Tämän takia vene jatkoi matkaa alavirtaan vielä 20 minuuttia törmäyksen jälkeen.

Tapauksen tutkinta jatkuu.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  4. 4

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. 6

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  11. Näytä lisää

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  4. 4

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. Näytä lisää