Mauri

Kotimaa

4-vuotiasta Alberttia kaksi vuotta piilotellut pariskunta pysyy vangittuna

Julkaistu:

Poika löytyi Näsijärven rannalla sijaitsevasta mökistä heinäkuussa.
4-vuotiaan Albertin vapauden riistämisestä epäilty 41-vuotias nainen pysyy vangittuna. Aiemmin päivällä oikeus päätti jatkaa naisen avopuolison, 29-vuotiaan miehen vangitsemista.

Pariskunnan epäillään piilotelleen löytöhetkellä 4-vuotiasta Alberttia lähes kahden vuoden ajan.

Poikaa kuljetettiin eri puolilla maata. Heinäkuussa poika löytyi Näsijärven rannalla sijaitsevasta mökistä Pirkanmaalta. Hämäysmielessä poika oli naamioitu tytöksi.

– He piilottelivat poikaa henkilökohtaisista syistään. En tule julkistamaan sitä, mitä nuo syyt ovat, sanoo rikoskomisario Pasi Nieminen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Albertti syntyi, kun 46-vuotias isä ja tämän 23-vuotias tytär pitivät nuorta naista vankinaan neljä vuotta. Vangittu nainen synnytti 46-vuotiaalle miehelle yhteensä neljä lasta. Albertti on lapsista vanhin.

Albertin äitiä vankeudessa pitäneet isä ja tytär ovat nyt vankilassa törkeästä ihmiskaupasta tuomittuina.

ALBERTTIA lähes pari vuotta piilotellut pariskunta ei ole vankilassa istuvan isä–tytär-kaksikon sukulaisia. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Alberttia piilotellut nainen on törkeästä ihmiskaupasta tuomitun 46-vuotiaan miehen ex-vaimo.

– He ovat lähipiiriä, rikoskomisario Nieminen sanoo.

Albertia piilotelleen pariskunnan mies istuu parhaillaan Kylmäkosken vankilassa. Oikeudessa häntä kuultiin videon välityksellä. Nainen taas oli paikalla henkilökohtaisesti. Kasvonsa hän peitti vaatekappaleella. Sen alta näkyi vain pitkää mustaa tukkaa.

Video oli käytössä myös naisen vangitsemisessa. Naisen avustaja esiintyi videoteitse Oulusta käsin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  3. 3

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. 6

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  7. 7

    Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Suomesta ulkomaille ympäri­leikattavaksi viety tyttö kokemuksestaan: ”Se oli ylimääräinen, kivulias toimenpide”

  10. 10

    Madeleine julkaisi ihastuttavia kuvia prinsessa Leonoresta, 3, – tyttö tapasi viimein oman poninsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  6. 6

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  9. 9

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  10. 10

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  3. 3

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. Näytä lisää