Paula, Pauliina

Kotimaa

Valikko

Raiskauksesta epäilty 24-vuotias kuubalainen lentopalloilija pysyy vangittuna

Julkaistu:

Rikosepäily
Raiskauksesta epäilty kuubalainen lentopalloilija Dariel Albo Miranda, 24, pysyy yhä vangittuna.
Dariel Albo Miranda pyysi tänään oikeudessa pääsyä vapaaksi. Oikeus ei pyyntöön suostunut.

– Esitutkinta on nyt valmistunut. Mielestäni sieltä ei löydy sellaista, että päämiestäni olisi syytä epäillä rikoksesta, sanoo Mirandan avustaja, asianajaja Pirkka Lappalainen.

Lappalaisen mukaan epäillyn raiskauksen uhri on useita kertoja todennut, että Mirandalla ei ole osuutta tapahtumiin.

– Päämieheni on ainoastaan auttanut naista. En lähde avaamaan sitä, millaista tuo apu on ollut, Lappalainen sanoo.

– Myös dna-tutkimus vahvistaa päämieheni syyttömyyttä, Lappalainen sanoo.

Miranda haki vapauttamista kolmatta kertaa. Syyttäjän vaatimuksesta hän pysyy yhä vangittuna.

Jutun esitutkinta valmistui viime viikolla, ja maanantaina asia siirtyi syyttäjälle. Oikeus käsittelee tapausta elo-syyskuun aikana.

Törkeästä raiskauksesta epäiltynä on vangittu kuusi kuubalaista lentopalloilijaa. Kaikki ovat Kuuban olympiajoukkueeseen valittuja pelaajia.

Rikoksen epäillään tapahtuneen heinäkuun alussa hotelli Ilveksessä Tampereella. Kuuban joukkue pelasi tuolloin Tampereella maailmanliigaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  2. 2

    Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

  3. 3

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  8. 8

    Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

  9. 9

    Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

  10. 10

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

  2. 2

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  3. 3

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  8. 8

    Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

  9. 9

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  10. 10

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  2. 2

    Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

  3. 3

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  6. Näytä lisää