Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Ampiaiset hyökkäsivät kimppuun illan pimeydessä kotipihalla – Petri Sarvamaa kertoo kauhukokemuksesta

Julkaistu:

Pimeänä iltana kompostin avannut europarlamentaarikko Petri Sarvamaa koki karmean yllätyksen.

VIIKKO sitten lauantaina europarlamentaarikko Petri Sarvamaa leikkasi myöhään illalla nurmikkoa kotipihallaan Itä-Helsingissä.

Päivä oli venynyt pitkäksi seuraavana päivänä 8 vuotta täyttävän tyttären syntymäpäiväjuhlia valmistellessa. Yhdentoista aikaan Sarvamaa oli saanut ruohon leikattua ja meni tyhjentämään osan jätteestä pihan perällä olevaan kompostiin. Kun hän avasi kompostin kannen iltahämärässä, äkäinen ampiaisparvi lehahti yllättäen ulos. Pistiäiset porautuivat nopeasti kiinni reisiin, käsivarsiin ja kasvoihin.

– Oli niin hämärää, etten nähnyt, kun ampiaiset lähtivät. Ne tulivat nopeasti ja niitä oli tosi paljon. Ne kävivät samantien kiinni joka puolelle kehoa. Meni muutama sekunti ennen kuin tajusin, mitä tässä oikein tapahtuu ja mietin, että mitä hirviöitä nämä oikein ovat, Sarvamaa kertaa dramaattisen illan tapahtumia.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kaula alkoi jäykistyä automatkalla

Kotona Sarvamaa otti ensiavuksi hydrokortisonia sisältävän Ampikyy-pakkauksen. Hän päätti kuitenkin lähteä vaimonsa kanssa varmuuden vuoksi päivystykseen. Kun kaula alkoi jäykistyä automatkalla, hän soitti hätänumeroon.

– En tiennyt, olenko allerginen, koska minua on viimeksi joskus 2-vuotiaana pistänyt ampiainen. Mietin, että jos kaula alkaa turvota, enkä saa henkeä, niin siinä voi käydä huonosti.

Hätäkeskuspäivystäjä haastatteli Sarvamaata hetken, käski pariskunnan pysähtymään ja lähetti sitten ambulanssin paikalle. Ambulanssissa mies laitettiin kiinni letkuihin ja hänet vietiin Malmin sairaalan päivystykseen.

– Siellä iskettiin hoitajan mukaan isohko määrä kortisonia suoneen. Olin sairaalassa tarkkailussa 2–3 tuntia ja sitten menin taksilla kotiin. Lääkäri kirjoitti reseptin adrenaliiniruiskeelle.

”Tuntui kuin ne olisivat porautuneet todella syvälle”

Seuraavana päivänä kipu oli kova ja hänestä tuntui kuin koko keho olisi ollut tulessa. Sen jälkeen tilalle tuli kutina, joka jatkuu lievänä edelleen. Myöhemmin hän laski, että pistojälkiä oli yhteensä 20–30 kappaletta.

– Käsivarressani on vieläkin yhden neliösenttimetrin alueella kolme reikää. En tiedä, voivatko ampiaiset pistää monta kertaa vai tulevatko ne vain peräkkäin. Vaikka löin kuinka lujaa jalkoja ja käsivarsia, ampiaiset vain roikkuivat kiinni siinä, Sarvamaa muistelee.

Ampiaisten käytöksestä europarlamentaarikko on päätellyt, että häntä piinanneet ampiaiset olivat maa-ampiaisia.

– Tuntui kuin ne olisivat porautuneet kiinni todella syvälle, kun ne eivät lähteneet pyyhkimällä, eivätkä lyömällä.

Hurjasta tilanteesta huolimatta Sarvamaa ei myönnä alkaneensa pelätä ampiaisia millään tavalla. Hän ei ole voinut välttyä kaupungissa sitkeästi ympärillä pörrääviltä ampiaisilta, jotka käyvät iholle heti, kun hakee ruokaa, jäätelöä tai limua kahvilan pöytään.

– En ole halvaantunut tai tullut toimintakyvyttömäksi. Olen enemmänkin huolissani lapsistani: mitä jos 8-vuotias tyttäreni olisi mennyt kompostille ja saanut ampiaislauman kimppuunsa, niin olisiko hän selvinnyt siitä? Toisaalta, mitä jos niin olisi käynyt vielä pienemmälle? Edellisenä päivänä siinä oli ollut juuri tyttäreni 2-vuotias poika hyppimässä trampoliinilla pihan nurkassa.

Kompostille Sarvamaa eikä kukaan muukaan perheenjäsenistä ole saanut tapahtuman jälkeen mennä. Ennen sitä ampiaispesä täytyisi tuhota. Viikon takainen läheltä piti -tilanne muistutti poliitikkoa, miten vakavasta asiasta voi olla kyse.

– Perheissä varmaan kannattaisi varata kotiin varmuuden vuoksi ainakin hydrokortisonitabletteja, mutta ehkä myös adrenaliiniruiske, jos sattuu kuulumaan siihen hyvin pieneen joukkoon, jolla on paha ampiaisallergia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    5. 5

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    6. 6

      Markukselle annettiin 15–20 prosentin mahdollisuus selvitä leikkauksesta: ”Se tunne, kun alat nukkumaan ja suurella todellisuudella et enää herää”

    7. 7

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

    8. 8

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    9. 9

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    10. 10

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    5. 5

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    6. Näytä lisää