Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Pulu pyrki mukaan oopperaesitykseen Savonlinnassa – tuotantopäällikkö linnuista: Eivät usko kehityskeskusteluja

Julkaistu:

Linnut
Näyttämöllä lennellyt kesykyyhky pyrki osille, kun Don Giovanni liehitteli naisia maanantaisessa oopperaesityksessä Savonlinnan Olavinlinnassa.
Oopperaesityksen ensimmäisen näytöksen alussa pulu lenteli edestakaisin muurin aukosta toiseen näyttämön poikki niin, että se pääsi parrasvaloihin oopperan tähtisolistien kanssa. Mozartin musiikkiin mieltynyt pulu istui välillä tarkkailemaan näyttämön tapahtumia muurin reunalle.

– Onhan meillä näitä, pääskysiä, lokkeja ja puluja. Joka kesä niitä on. Emme me sentään Olavinlinnan ilmatilaa hallitse, Oopperajuhlien tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen sanoo.

Hänen mukaansa puluja pyritään hätistämään linnasta ”tietyllä tavalla”.

– Meillä on yksi mies, jonka tehtäviin se kuuluu. Hänellä on siihen asiaankuuluvat luvat.

Puluja hätistellään linnasta siitä lähtien kun oopperaa linnassa alentaa rakentaa ja harjoituskausi alkaa. Niitä joudutaan häätämään myös juhlakauden aikana näytösten välissä.

– Mutta aina niitä vain tulee uusia. Esitysten aikana emme mahda niille mitään. Eivät ne ole siirtyneet kehityskeskustelujen jälkeen mihinkään.

Pommituksesta ei tietoa

Pohjolaisen tiedossa ei ole, että pulut olisivat koskaan onnistuneet ”pommittamaan” esiintyjiä. Myöskään hän ei ole pannut merkille, mistä oopperasta kesykyyhkyt erityisesti pitävät.

Oopperayleisöä Olavinlinnan linnut eivät yleensä häiritse. Pääskysten viserryksen ja lokkien kirkunan katsotaan kuuluvan linnan tunnelmaan. Maanantainen oopperapulu herätti yleisön keskuudessa lähinnä myönteistä myhäilyä.

Kesykyyhkyjä entistä enemmän

Etelä-Savon lintuharrastajat Orioluksen aluevastaava Harri Okkonen tietää ja tuntee myös Olavinlinnan linnut. Hän on ollut aikoinaan oopperajuhlilla järjestysmiehenä ja muistaa, että leppälintu kerran pesi linnan muurissa aivan esiintymislavan takana.

Kesykyyhkyjä linnassa on hänen arvionsa mukaan nyt enemmän kuin ennen, sillä läheisen Riihisaaren vanhan makasiinin reunuksiin asennettiin suojaverkot, ja pulut joutuivat etsimään itselleen uudet pesimispaikat.

– Linnassa on paljon lintuja. Tervapääskyt pesivät tornien koloissa, haarapääskyt ponttonisillan alla. Naakoillakin siellä on pesiä, mutta niiden poikaset ovat jo maailmalla oopperan alkaessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    6. 6

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    7. 7

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    8. 8

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    9. 9

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    10. 10

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    6. Näytä lisää