Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Suomen ”Loch Nessin hirviö” puhuttaa edelleen: ”Joku tavallisuudesta poikkeava olio järvessä on liikkunut”

Viimeisimmät näköhavainnot ovat vuosikymmenten takaa, mutta tarina Taivalkosken vesihirviöstä elää vahvana edelleen.

SUOMEN tunnetuimman vesihirviön ovat nähneet arkistoitujen lehtitietojen mukaan lukuisat ihmiset, mutta kuviin sitä ei ole koskaan saatu.

Uskokoon ken haluaa otuksen olemassaoloon, mutta Loukusanjärven hirviöstä on kirjoitettu aikoinaan lukuisia juttuja useisiin lehtiin. Se ei ole aivan yhtä tunnettu tarina kuin muuan Loch Nessin otus, mutta hyvä tarina yhtä kaikki. Ja taivalkoskelainen Raimo Aro on perehtynyt siihen hyvin.

Aro kertoo kuulleensa vesipedosta useita tarinoita pikkupojasta lähtien.

– Vesihirviön nähneitä on ollut paljon. Ihmisten kertomuksissa hirviö ensin köllötteli, liikkui sitten ja jätti peräänsä vielä vesivanankin. Tarinoita on niin monta, että joku tavallisuudesta poikkeava olio Loukusanjärvessä on liikkunut.

LOUKUSANJÄRVEN vesihirviön kerrotaan olevan kahdesta kolmeen metriä pitkä. Pedosta on käytetty myös nimitystä järvenhaltija.

– Se on hylkeen tyyppinen otus ja ihmiset todellakin näkivät sen. Onko se ollut valtavan iso hauki vai jäänne aikaisemmilta vuosituhansilta – sitä ei tiedetä. Myös jo Suomessa sukupuuttoon kuolleen monnin on arveltu olevan Loukusanjärven vesihirviö.

1950-luvun loppupuolella oli paljon arvailuja hirviöstä. Suomeen asti oli kiirinyt tieto Skotlannissa lymyävästä olennosta ja siitä Loukusanjärven hirviökin sai uutta pontta elolleen.

Ihmisten kertomuksissa hirviö ensin köllötteli, liikkui sitten ja jätti peräänsä vielä vesivanankin.

Loukusanjärven vesipeto oli Suomen vastine Loch Nessin hirviölle.

– En usko, että olion nähneet ihmiset ovat kokeneet hallusinaatioita. Kyse on ehkä ollut ihan oikeasta näystä, mutta kohde on jäänyt epäselväksi.

LOUKUSANJÄRVI on syvä – 36 metriä syvimmältä kohdalta. Ihmiset ajattelivat, että järveen mahtuu hyvinkin yksi vesihirviö leikkimään kuurupiiloa ihmisten kanssa.

Tai ainakin toivoivat niin, sillä vesihirviön näkeminen olisi tuonut paikkakunnalle paljon julkisuutta.

Ilta-Sanomien lisäksi monet muutkin lehdet innostuivat uutisoimaan Koillismaan kummajaisesta. Apu-lehden legendaarinen sankaritoimittaja Matti Jämsä kävi etsimässä vuonna 1958 hirviötä, mutta journalisti veti vesiperän.

Aro uskoo, että Loukusanjärven havainnot ei ole täysin ihmisen mielikuvituksen tuotetta.

– Hirviö-sana sen sijaan voi herättää epäilyksiä.

1980-LUVULLA hirviö otettiin mukaan Loukusanjärven kylän markkinointiin.

Taivalkoskella järjestettiin aiheesta myös piirustuskilpailu 1990-luvulla. Kilpailuun osallistuivat koululaiset.

– Palkinnotkin jaettiin ja piirustuksista teetettiin tuhansia posti- ja mainoskortteja.

Jotta vesihirviön tarina jatkuisi vielä tulevillekin vuosikymmenille, nyt tarvittaisiin pikaisesti uusia näköhavaintoja hirviöstä.

Loch Nessin -järvellä vierailee lukuisia turisteja mystisen tarinan takia ja ihmiset seuraavat silmä kovana vesistön tapahtumia

Taivalkoskella sen sijaan on ollut jo pitempään rauhallisempaa.

Ehkäpä vesihirviö voisi innostua taas esittäytymään ihmisille vielä tämän kesän aikana. Mikäli näet vesihirviön Taivalkoskella tai jossain muualla, voit lähettää uutiskuvan ja- videon Ilta-Sanomille täältä, tai suoraan kännykästä numeroon 13456.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    3. 3

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

    6. 6

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    7. 7

      Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

    8. 8

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    9. 9

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    10. 10

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    8. 8

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    3. 3

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

    6. Näytä lisää