Urpo

Kotimaa

Valikko

Kaarinan raa’asta henkirikoksesta etsityt miehet otettu kiinni: ”Tapahtui rauhallisesti”

Julkaistu:

Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että Kaarinassa sattuneeseen raakaan henkirikokseen liittyen 6–7 henkilöä on otettu kiinni.
Poliisi etsi aikaisemmin kahta miestä etsintäkuulutuksella liittyen Kaarinassa tapahtuneeseen henkirikokseen ja heidät on nyt saatu kiinni. Lisäksi kiinniottoja on tehty muitakin.

– Kiinniotot tapahtui rauhallisesti, esitutkinta jatkuu ja edelleen toivotaan asiaan liittyviä vihjeitä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen.

Lounais-Suomen poliisin mukaan viime tiistain vastaisena yönä hieman puolenyön jälkeen Kaarinan Voudinkadulla sijaitsevan kerrostalon yksityisasunnossa tapahtui henkirikos.

Asunnossa surmattiin vuonna 1984 syntynyt kaarinalainen mies raakaa väkivaltaa käyttäen. Asunnossa on tapahtuman aikaan ollut useita henkilöitä. Poliisin alkutietojen mukaan päihteillä on ollut osuutta asiaan.

– Tällä hetkellä meillä on useita kiinniotettuja. Huomenna tulen todennäköisesti esittämään ainakin joitain henkilöitä vangittavaksi. Esitutkintaan liittyen, ja kiinniottotapahtumaan liittyen, tässä on otettu 6–7 ihmistä kiinni, jotka ovat vapautensa menettäneinä tällä hetkellä poliisiasemalla, sanoo Lehtinen.

– Emme saa unohtaa sitä vaihtoehtoa, ettei meillä ole vielä kaikkia henkilöitä tavoitettu, sanoo Lehtinen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    IS SEURAA: Tuhannet seuraavat katujen varsilla presidentti Koiviston viimeistä matkaa

  4. 4

    Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

  5. 5

    Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

  6. 6

    Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

  7. 7

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  8. 8

    Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

  9. 9

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto lähestyy Hietaniemen hautausmaata

  8. 8

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    IS SEURAA: Tuhannet seuraavat katujen varsilla presidentti Koiviston viimeistä matkaa

  4. 4

    Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

  5. 5

    Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

  6. Näytä lisää