Atso

Kotimaa

Omituisen värinen sorsa herätti kummastusta Lieksassa

Julkaistu:

Seitsemän sorsan parvessa mukana kulkenut musta sorsa herätti kummastusta Lieksassa.
Tavallisesti ruskeahko sinisorsa on tuttu eläin ympäri suomen, mutta erilaiset värimutaatiot linnusta ovat harvinaisempia.

– En ole itse ikinä nähnyt, eikä ollut kukaan tuttukaan, kertaa Jorma Louhelainen kohtaamistaan mustan sinisorsan kanssa.

Erikoisen värinen sinisorsa on viettänyt järvellä aikaa jo useamman päivän. Louhelainen onnistui kuvaamaan sorsan sen ollessa rannalla syömässä mustikoita.

– Ensin katsoimme, että onkos siellä minkki vai mikä, kun näkyi vain musta pää sorsien seassa. Lopulta huomasin, että sorsahan sekin on.

Louhelainen itse arvio kyseessä olevan jonkin sortin värimutaatio. Hän ei kuitenkaan löytänyt varmistusta tiedolle internetistä etsiskellessään.

Birdlife Suomen tiedottaja ja Linnut lehden päätoimittaja Jan Södersvedin mukaan kyseessä on juurikin yleinen värimuunnos.

– Sinisorsilla tavataan paljonkin erilaisia värimuunnoksia, tällaiset valkokaulukselliset ovat melko yleisiä, Södersved toteaa.

Varsinkin isoissa parvissa voidaan usein tavata erilaisia värimuunnoksia. Kuvaillun värimaailman mukaan Södersved arvioi kyseessä olevan sorsan olleen koiras.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK11: Esapekka Lappi jyrää Jyväskylässä – suomalaisilla yhä neloisjohto

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Uhkean tv-tähden uimapuku ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – illuusio alastomuudesta: Upea figuuri paljastui

    8. 8

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    9. 9

      Saimaannorppauros takertui verkkoon ja kuoli Etelä-Savossa

    10. 10

      Tunnetko jo ”hindupunnerruksen”? Teholiike tuo näkyviä tuloksia parissa viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK11: Esapekka Lappi jyrää Jyväskylässä – suomalaisilla yhä neloisjohto

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    6. Näytä lisää