Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Kommentti: Suomi otti Varsovan Nato-kokouksesta kaiken hyödyn irti – päihitti Ruotsin 4-1

Presidentti Sauli Niinistö löi Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kahdenkeskisten tapaamisten määrässä Varsovassa 4-1, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala.
Suomen-johto tapasi vaikutusvaltaista väkeä kuin liukuhihnalta Naton huippukokouksessa Varsovassa. Jos Ruotsi ja Suomi olisivat olleet Varsovassa maaottelussa, olisi Suomi voittanut kirkkaasti. Suomi istutti Naton päämiesten kanssa illalliselle Venäjän presidentti Vladimir Putinin hiljattain tavanneen presidentti Sauli Niinistön. Kiinnostus Niinistön Putin-näkemyksiä kohtaan oli merkillepantavan suurta. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa odottavansa, että kuulee Niinistön näkemyksiä illallisella.

Niinistö ja Löfven istuivat ensimmäistä kertaa huippukokouksessa Naton päämiesten kanssa samalla työillallisella sotilasliiton luottokumppaneina.

Niinistö ja Löfven istuivat vierekkäin. Heistä Niinistö oli plaseerattu myös illallisen isäntänä toimineen Puolan presidentin Andrzej Dudan viereen. Dudan vieressä istui Stoltenberg. Suomi tosin on englanniksi aakkosissa ennen Ruotsia, mikä saattaa selittää paikkajaon, mutta Niinistö ylettyi silti kertomaan näkemyksiään molemmille isännille, Löfvenillä oli jo vaikeampaa.

Perjantaina iltapäivällä kokouspaikalle saapunut Niinistö taputteli ennen illallisen alkua maaliin kolme korkean tason tapaamista. Ensin vuorossa oli Ukrainan presidentti Petro Poroshenko, sitten Löfven ja viimeiseksi vielä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan. Lauantaina vuorossa oli vielä kaikkia koskeneen kokousohjelman lisäksi tapaaminen Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin kanssa.

Ketkä kaikki Löfven tapasi Varsovassa kahdenvälisissä neuvotteluissa? Vastaus on lyhyt. Hän tapasi Niinistön. Kun Niinistö piti lauantaina ennen lähtöään suomalaismedialle tiedotustilaisuutta, ilmestyivät ruotsalaistoimittajat myös tilaisuuteen. Löfven oli jo matkalla kotiin.

Naton huippukokoukset ovat suurelta osin asiasisällön puolesta jo valmiiksi taputeltuja ennen kokouksen alkua. Asioista on sovittu etukäteen, agenda on tiedossa. Huippukokouksessa lopulliset päätökset saavat hyväksynnän ja sopimukset allekirjoitetaan. Tietenkin asioista myös keskustellaan laajasti niin virallisesti kuin epävirallisestikin. Valtion päämiehillä on omat kokouksensa tietyistä aiheista samoin kuin ulko- ja puolustusministereillä. Itse huippukokous on siten etukäteen tarkkaan käsikirjoitettu ja jokainen näyttelee oman roolinsa.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) nostivatkin kahdenväliset tapaamiset huippukokouksen merkittävimpään antiin. Eivätkä hekään laiskotelleet ihmisten tapaamisessa. Soini tapasi Niinistön kanssa Poroshenkon. Lisäksi hän näki kahdenkeskisessä tapaamisessa Puolan ulkoministeri Witold Waszcykowskin ja Kanadan ulkoministeri Stéphane Dionin.

Puola oli kokouksen isäntämaa. Se on myös yksi niistä maista, jonne Nato päätti kokouksessa tuoda Yhdysvaltojen johdolla niin sanottuja suojajoukkoja. Kanadalla puolestaan on päävastuu Latviaan tulevista joukoista. Nato vahvistaa neljällä monikansallisella pataljoonalla itäisten jäsenvaltioidensa turvallisuutta ja lisää niiden avulla pelotetta Venäjän suuntaan.

Luonnollisestikin Niinistö, Soini ja Niinistö tapasivat paljon myös muita kollegoitaan ja kävivät käytäväkeskusteluja oman Nato-kokousohjelmansa puitteissa.

– Osallistujien tilannetietoisuus kasvoi, summasi Jussi Niinistö Naton huippukokouksen annin.

Kiekkoklassikkoa mukaillen: Siinä on paikka, miksi et laukoisi?

Tällä kerralla lauottiin.

Ruotsi-Suomi-maaottelun voittoa tosin himmentää se, että Ruotsista tulee ensi vuoden alussa YK:n turvallisuusneuvoston määräaikainen jäsen ja sen painoarvo kasvaa maailmalla. Suomelta vastaava hakuprosessi meni niin sanotusti täysin vihkoon muutama vuosi sitten.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    4. 4

      Epäilyttävien yleisurheiluennätysten käsittelyssä yllätyskäänne – ”Jäljellä enää yksi puhelinkokous”

    5. 5

      Vuonna 1965 haudattu koulutushaaramerkki herätettiin henkiin – nyt sen saa hihaansa 100 varusmiestä vuosittain

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    10. 10

      Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    4. 4

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    4. 4

      Epäilyttävien yleisurheiluennätysten käsittelyssä yllätyskäänne – ”Jäljellä enää yksi puhelinkokous”

    5. 5

      Vuonna 1965 haudattu koulutushaaramerkki herätettiin henkiin – nyt sen saa hihaansa 100 varusmiestä vuosittain

    6. Näytä lisää