Leevi

Kotimaa

Video: Nainen vältti täpärästi suojatieonnettomuuden Helsingissä – poliisi autoilijasta: ”Vakavaa piittaamattomuutta”

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisin mukaan autoilija olisi voinut saada virheistään sakot ja väliaikaisen ajokiellon.
Ilta-Sanomien lukija oli ajamassa Koskelantiellä Helsingissä, kun autossa olleeseen kameraan taltioitui läheltä piti -tilanne. Lukijan kuvaamalla videolla näkyy, kuinka henkilöauto ei ensiksi päästä pysäkiltä lähtevää bussia kaistalle. Tämän jälkeen bussi pysähtyy suojatien eteen, mutta henkilöauto on jatkaa matkaansa. Suojatietä oli kuitenkin lähtenyt ylittämään nuori nainen, joka kaikeksi onneksi ehtii juuri pysähtyä ennen autoa.

– Tyttö jatkoi siitä matkaansa, hänelle ei onneksi käynyt mitään, lukija kertoo.

Lukijan mukaan kyseinen kohta on hankala, sillä autoilijat eivät aina tiedä, onko bussi pysähtynyt pysäkille vai, onko joku ylittämässä suojatietä. Toisaalta suojatielle tulisi pysähtyä, jos vieressä oleva auto on myös pysähtynyt.

– Tuollaista näkee paljon liikenteessä ja sen takia ajattelin videon lähettää.

Poliisi: ”Hänen pitäisi ehdottomasti pysähtyä”

Komisario Patrik Karlssonin mukaan autoilija on selkeästi vaarantanut toimillaan liikenneturvallisuutta.

– Tilanne lähtee liikkeelle siitä, kun auto jättää noudattamatta velvollisuutensa antaa linja-autolle esteetön pääsy pysäkiltä. Kun bussi pysähtyy, hän lähtee ohittamaan sitä. Hänen pitäisi kuitenkin ehdottomasti pysähtyä, kun linja-auto pysähtyy suojatielle, Karlsson toteaa.

Mikäli poliisipartio olisi ollut paikalla, olisi autoilija saanut ainakin sakot. Karlssonin mukaan kyseisessä tilanteessa autoilijan olisi myös kuulunut saada väliaikainen ajokielto.

Komisarion mukaan on myös mahdollista, että tapauksessa täyttyy törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkit. Silloin asia menisi kuitenkin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

– Se on siinä hilkulla, että tulkittaisiinko se törkeäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta siinä ainakin on kyse. Osoittaa vakavaa piittaamattomuutta, kun lähtee ohittamaan bussia tuossa tilanteessa.

Poliisi selvittää suojatiesäännöt videolla

Lapin poliisilaitos julkaisi maanantaina videon, jossa väännetään suojatiesäännöt rautalangasta. Videon taustalla oli poliisin suorittama suojatievalvonta Rovaniemen keskustassa. Ylikomisario Rauno Pätsi kertoi tiedotteessa tuolloin, että suojatiekäyttäytymiseen oli jouduttu puuttumaan useasti.

– Partiot ovat jopa ihmetelleet, voiko osalla autoilijoista olla puutteita suojatiesääntöjen tuntemuksessa, sillä edes poliisin näkyvä valvonta ja esillä olo ei ole saanut käytöstä parantumaan. Sakkojakin on asiasta taas kirjoitettu.

Lapin poliisin videon voit katsoa alta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Pariskunta löytyi kuolleena läheltä risteystä Ruissalossa – Poliisi: Tutkitaan murhana

    3. 3

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    4. 4

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    5. 5

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    6. 6

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    7. 7

      Naapuri Konneveden kolarista: Lapsi kiipesi bussin sivuikkunasta ulos, yksi lapsi oli vielä sisällä

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Mitä tiedämme Espanjan terrori-iskuista?

    9. 9

      Missä on Julian? 7-vuotias joutui eroon äidistään, kun terroristit ajoivat väkijoukkoon Barcelonassa

    10. 10

      Näyttelijäkaunotar jakoi hulvattoman kuvan kokkausmokastaan – tunnistaisiko tätä herkkua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    7. 7

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    8. 8

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    9. 9

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    10. 10

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Pariskunta löytyi kuolleena läheltä risteystä Ruissalossa – Poliisi: Tutkitaan murhana

    3. 3

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    4. 4

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    5. 5

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    6. Näytä lisää