Armas

Kotimaa

Valikko

Koira paljasti isännän kannabisviljelmän Pudasjärvellä – poliisi palkitsi herkkuluulla

Pohjois-Suomi
Pudasjärveläinen koiranomistaja sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä katkeransuloisen yllätyksen.
Pudasjärveläinen mies koki melkoisen yllätyksen, kun poliisi toimitti miehen kadoksissa olleen koiran takaisin kotiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Samalla poliisi kuitenkin löysi miehen kotoa kannabisviljelmän, kaikkiaan 49 erikokoista kannabiskasvia. Oulun poliisin tiedotteen mukaan vuonna 1988 syntynyt mies joutui poliisin pahnoille ja koira sai herkkuluun.

Oulun poliisin vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio tietää kertoa, että koira löysi kotiin Facebookin avulla.

– Täällä on merkintä, että Facebook-kirjoitusten mukaan Pudasjärvellä on useana päivänä juossut koira irti, Vuorio kertaa rikosilmoitusta Ilta-Sanomille.

Koiran rotua tai tarkkaa löytöpaikkaa ei rikosilmoituksesta Vuorion mukaan löydy.

Joko omistaja on päässyt vapauteen rapsuttelemaan karkulaista?

– En ota kantaa. Noin yleisesti tällainen on aika perusjuttu, että tuskinpa kovin kauaa on joutunut kiinni olemaan.

Mistäs luu löytyi? Oliko poliisilla omasta takaa vai pitikö käydä hakemassa?

– Ei varmaan ihan vakikalustoon kuulu tällaiset herkkuluut. Uskoisin, että poliisi on tällaisen käynyt varta vasten hakemassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  6. 6

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  7. 7

    Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

  8. 8

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  9. 9

    ”Shakaali” iski keskellä päivää Wienissä – pahoitteli panttivangeilleen kammottavaa asiaa

  10. 10

    Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  6. Näytä lisää