Urpo

Kotimaa

Valikko

Kuuban joukkueen edustajat eivät saapuneet tiedotustilaisuuteen

Julkaistu:

Tampere
Kuuban maajoukkueen edustajat eivät ilmestyneet Portugalia vastaan pelatun lentopallon Maailmanliigan ottelun jälkeiseen tiedotustilaisuuteen, vaan poistuivat paikalta.
Poliisi on ottanut kiinni jo yhteensä kahdeksan kuubalaispelaajaa. Kaikkia heitä epäillään törkeästä raiskauksesta. Poliisin mukaan kyseessä on yksi tekokokonaisuus, jossa asianomistajia on tällä hetkellä yksi. Yhteensä kahdeksasta kiinniotosta kertoi ensimmäisenä Yle.

Maajoukkueen pitäisi lentää takaisin Kuubaan huomisaamuna.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan kuubalaiset otettiin kiinni, kun he olivat poistumassa Hakametsän jäähallista. Kuuballa oli tänään ottelu lentopallon Maailmanliigassa Portugalia vastaan.

Kolme raiskauksesta epäiltyä pelaajaa otettiin kiinni lauantaina Tampereella ennen Suomea vastaan pelattua Maailmanliigan ottelua. Yksi pelaajista otettiin kiinni tänään sunnuntaiaamuna.

– Kaikkia (kahdeksaa) epäillään törkeästä raiskauksesta, tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro sanoo Ylelle.

Epäilty teko on tapahtunut Kuuban lentopallomaajoukkueen hotellissa. STT:n tietojen mukaan tekopaikkana on Tampereen hotelli Ilves.
Näitä luetaan!
  1. 1

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  2. 2

    Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  5. 5

    TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

  6. 6

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  7. 7

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  8. 8

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  9. 9

    Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

  10. 10

    Tuomiokirkon portailla liehui helatorstaina Inkerin lippu – taustalla Koiviston sanat vuodelta 1990

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  7. 7

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  8. 8

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  2. 2

    Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  5. 5

    TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

  6. Näytä lisää