Armas

Kotimaa

Valikko

22-vuotias nainen yritti murhata poikaystävänsä myrkkyteellä – kuoli itse kesken mielentilatutkimuksen

Syyte poikaystävän murhan yrityksestä raukeaa, koska 22-vuotias nainen menehtyi ennen tuomion antamista.
Kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen vahvistaa, että poikaystävänsä myrkyttämisestä ja puukotuksesta epäilty 22-vuotias nainen on kuollut kesken oikeudenkäynnin.

– Kuoleman johdosta syyte raukeaa, eikä se tule enää oikeuslaitoksen käsittelyyn, Mäkinen kertoo.

Espoon käräjäoikeus oli määrännyt naisen mielentilatutkimukseen maaliskuussa. Tutkimuksen tekeminen oli yhä kesken, kun nainen kuoli. IS:n tietojen mukaan hän menehtyi 6. kesäkuuta Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.

Syyttäjä tai käräjäoikeus eivät perjantaina kuitenkaan tienneet varmuudella, oliko nainen kuollessaan vankila- vai terveysviranomaisten vastuulla.

RIKOSJUTUN käsittely oikeudessa joka tapauksessa päättyy tähän. Syyttäjä oli vaatinut käräjäoikeudessa naiselle rangaistusta murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä, jotka tapahtuivat joulukuussa 2015.

Käräjäoikeus ei ottanut maaliskuisessa välituomiossaan vielä kantaa rikosnimikkeisiin, mutta totesi naisen syylliseksi ja passitti hänet mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeuden mukaan nainen oli antanut poikaystävälleen huumaamistarkoituksessa teejuomaan liotettua unilääkettä.

Sen jälkeen nainen oli käynyt lääkkeestä tokkuraisen miehen kimppuun keittiöveitsen kanssa. Hän löi miestä veitsellä 19 kertaa yläselkään, niskaan ja hartioihin. Uhrilta oli lähteä henki.

Syyttäjän mukaan teon motiiveja olivat mustasukkaisuus ja kosto siitä, että tämä oli lähtemässä parisuhteesta. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Syytetyllä naisella ei ollut rikostaustaa. Hän oli opiskellut kaupallista alaa ja kävi tekoaikaan töissä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  2. 2

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  3. 3

    Alkon toimitusjohtaja vaihtuu: Hille Korhonen siirtyy Nokian Renkaisiin

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Suomen hullu säävuorokausi: +17,4 astetta lämmintä, myrskytuulta 26,8 m/s, 8 senttiä lunta, ukkosta, rakeita, revontulia...

  6. 6

    Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

  7. 7

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  8. 8

    Poliisi: Helsingin opetusviraston laitetoimitusten epäselvyydet lähes yhdeksän miljoonaa

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  5. 5

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  6. 6

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  9. 9

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  2. 2

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  3. 3

    Alkon toimitusjohtaja vaihtuu: Hille Korhonen siirtyy Nokian Renkaisiin

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Suomen hullu säävuorokausi: +17,4 astetta lämmintä, myrskytuulta 26,8 m/s, 8 senttiä lunta, ukkosta, rakeita, revontulia...

  6. Näytä lisää