Pasi

Kotimaa

Valikko

”Susi lampaan vaatteissa” – näin poliisin epäiltyä surmaajaa kuvaillaan Vihdissä

Julkaistu:

Yksi poliisimies kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti myöhään perjantai-iltana Vihdissä.
IS:n haastattelema paikallinen Harri Koivu yllättyi yöllisistä tapahtumista. Hän ei olisi uskonut epäillyn miehen tekevän tällaista.

Koivu oli nähnyt keski-ikäiseksi kuvailemansa miehen aikaisemmin kylällä.
  • Artikkelin videolla paikallinen Harri Koivu kuvailee epäiltyä.
STT:n tietojen mukaan ampuja on kuitenkin poliisin vanha tuttu.

Yksi paikallinen kertoo Ilta-Sanomille, että epäilty tunnetaan ”kuumakallena”. Paikallinen kertoo tapauksesta, jossa pankkiin oli jouduttu kutsumaan turvamiehet johtuen miehen käytöksestä.

Iltalehden haastattelema naapuri puolestaan kertoo, että tekijä olisi noin kuusikymppinen.

– Hän on aika erikoinen, omalaatuinen, naapuri kuvaili Iltalehdelle.

Naapurin mukaan poliisit olivat kyseisessä talossa tuttuja vieraita. Hänen mukaansa epäillyllä olisi vaimo.

Harri Koivu asuu noin viiden kilometrin päässä ampumispaikasta. Myös hän arvelee, että epäillyllä ampujalla olisi naisystävä.

Koko ikänsä Vihdissä asunut Koivu on huolissaan, leimaavatko tapahtumat nyt muuten hyvin rauhallista aluetta.

– Susi lampaan vaatteissa, Koivu pohtii epäiltyä.

KRP IS:lle poliisin kuolemasta: ”Useita laukauksia ammuttiin”

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan tilanteessa ammuttiin useita laukauksia. Yöllä paikan päällä Vihdissä olleet IS:n lukijat ovat kertoneet kuulleensa jopa kolmekymmentä laukausta.

Keskusrikospoliisi vahvistaa IS:lle, että laukauksia oli useita.

– On, on ollut useita. Epäilty on ampunut, ja myös poliisi, viestintäpäällikkö Klaus Kaartinen sanoo.
  • Alla olevalla videolla HSTV:n raportti Vihdistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  4. 4

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  5. 5

    Alkoholilain uudistukselle aiotaan panna tänään piste – tässäkö ratkaisu?

  6. 6

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  7. 7

    Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

  8. 8

    Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

  9. 9

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  10. 10

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  4. 4

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  5. 5

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  6. 6

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  7. 7

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  8. 8

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  9. 9

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  10. 10

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  4. 4

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  5. 5

    Alkoholilain uudistukselle aiotaan panna tänään piste – tässäkö ratkaisu?

  6. Näytä lisää