Soini, Veini

Kotimaa

KRP IS:lle poliisin kuolemasta: ”Useita laukauksia ammuttiin”

Julkaistu:

Poliisi arvioi tutkinnan kestävän jopa kuukausia.
Yksi poliisimies kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti myöhään perjantai-iltana Vihdissä. Kiinteistössä ollut aseistettu mies ampui laukauksia kohti poliiseja, jotka vastasivat tuleen. Keskusrikospoliisi on vaitonainen ampumistapauksen yksityiskohdista ennen iltapäivän tiedotustilaisuutta.
  • Artikkelin videolla HSTV:n raportti tapahtumapaikalta.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan tilanteessa ammuttiin useita laukauksia. Yöllä paikan päällä Vihdissä olleet IS:n lukijat ovat kertoneet kuulleensa jopa kolmekymmentä laukausta.

Keskusrikospoliisi vahvistaa IS:lle, että laukauksia oli useita.

– On, on ollut useita. Epäilty on ampunut, ja myös poliisi, viestintäpäällikkö Klaus Kaartinen sanoo.

Tekninen tutkinta on kesken Vihdissä, eikä poliisi toistaiseksi osaa sanoa tapahtumien kulusta tarkasti.

– Mitä ja missä järjestyksessä on tapahtunut, siinä on pitkä tutkinta edessä, Kaartinen toteaa.

– Aiemman kokemuksen perusteella voi arvioida, että tutkinta vie kuukausia.

Epäillyn ampujan kuolinsyytä Keskusrikospoliisi ei halua toistaiseksi kommentoida.

Vihdin ampujan naapuri kertoi STT:n toimittajalle ampujan olevan poliisin vanha tuttu. Naapurin mukaan mies asui vaimonsa kanssa talossa, jota yöllä piiritettiin.

Rikospaikka sijaitsee metsäisellä alueella, jossa on harvakseltaan asutusta.

Keskusrikospoliisi pitää tiedotustilaisuuden Vihdin ampumistapauksesta lauantaina kello 13.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. 6

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  7. 7

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  8. 8

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  9. 9

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  10. 10

    Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  8. 8

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  9. 9

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. Näytä lisää