Iivari, Iivo

Kotimaa

Li Andersson kokeilisi kuuden tunnin työpäivää – ”Ei Suomi nouse sillä, että...”

Julkaistu:

Politiikka
Vasemmistoliiton uuden puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä työn tuottavuutta parannetaan sillä, että huolehditaan työntekijöiden jaksamisesta.
Rohkenen epäillä, että New York Times ei ole tulossa tekemään juttua Sipilä-Suomen kuusi minuuttia pidemmästä työpäivästä, sivalsi vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Li Andersson hallitusta ensimmäisessä linjapuheessaan Oulussa.

Hän viittasi Göteborgissa tehdyn kokeilun kuuden tunnin työpäivästä saamaan suureen kansainväliseen huomioon.

Andersson uskoo, että kilpailukykysopimus tullaan muistamaan historiallisena palkansaajien asemaa heikentävänä sopimuksena.

– Kyse ei ole mistään muusta kuin oikeiston ikivanhasta tavoitteesta tehdä lisää tulonsiirtoja työnantajille.

– Ei Suomi nouse sillä, että jokainen meistä sinnittelee kuusi minuuttia pidempään työpaikallaan tai että ylityöllistettyjen lähihoitajien lomarahoja vähennetään, kun samalla hallitus leikkaa juuri siitä, mistä meidät maailmalla tunnetaan: osaamisesta.

VASEMMISTOLIITTO haluaa myös Suomeen kokeiluja kuuden tunnin työpäivästä, linjasi Andersson. Hänen mielestään työn tuottavuutta parannetaan sillä, että huolehditaan työntekijöiden jaksamisesta ja vaikutusmahdollisuuksista työhönsä eikä sillä, että työpäivää pidennetään kuusi minuuttia.

– Tällä hetkellä Suomessa puhutaan lähinnä siitä, mitä työntekijä maksaa, eikä siitä miten työntekijä voi, Andersson sanoi medialle puheensa jälkeen.

Hän painotti puheessaan myös, että punavihreys ei ole hänelle identiteetti, vaan tarkoittaa oikeudenmukaista, työllisyyttä edistävää ja ympäristön kantokyvyn huomioivaa politiikkaa.

TYÖSOPIMUSLAKIA Andersson täsmentäisi siten, että itsensätyöllistäjät voisi rinnastaa palkansaajiin. Lisäksi yrittäjien työttömyysturvaa tulee hänen mielestään selkeyttää niin, että myös pienyrittäjillä on mahdollisuus työkeikkojen tekemiseen ilman pelkoa tukien takaisinperinnästä.

Hän muistutti, että duunareiden joukko on tänä päivänä monenkirjava, ja epävarmuus ja stressi koskettavat myös korkeastikoulutettuja eri tavalla kuin koskaan ennen.

– Tämän päivän työväenliikkeeseen kuuluvat kaikki, jotka joutuvat myymään omaa työtään tullakseen toimeen.

Ota kantaa

Kannatatko kuuden tunnin työpäivää?

Kyllä 66% En 34%
Ääniä yhteensä 50331

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    5. 5

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    6. 6

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    7. 7

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    10. 10

      Norjalaisjulkkis raivostui: vaatii olympiaboikottia Johaugin dopingtuomion takia!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    5. 5

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    6. Näytä lisää