Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Presidenttiehdokas Matti Vanhanen: ”Venäjä-vastaisuutta havaittavissa”

Julkaistu:

Politiikka
Keskustan presidenttiehdokkaaksi sunnuntaina valittu kansanedustaja Matti Vanhanen avasi tänään Seinäjoella linjojaan puoluekokoukselle ja medialle.
Keskeiseen osaan Vanhanen nosti ulkopolitiikan.

Sanoitte aiemmin tänään, että pitäisi tehdä töitä, jotta Ruotsi pysyisi Naton ulkopuolella. Eikö tämä ole ruotsalaisten oma asia?

– Ei. Meillä on täysi legitiimi oikeus pyrkiä vaikuttamaan ruotsalaiseen keskusteluun, jotta ymmärretään, että Pohjolan vakauden kannalta suurstrategisen asetelman säilyttäminen on varmin Suomen ja Ruotsin käsissä oleva tapa vaikuttaa siihen, ettei jännitys muuttuisi tai kiristyisi, Vanhanen sanoi Ilta-Sanomille.

Miten voisitte konkreettisesti vaikuttaa Ruotsiin tässä?

– Olen itse tavannut ennen muuta puoluetovereita Ruotsin keskustassa, ja ulkoasiainvaliokunnat tapaavat toisiaan säännöllisesti. Tämä on henkilöiden tasolla tapahtuvaa keskustelua.

Vanhanen kertoo jo tehneensä vaikutustyötä.

Tuore keskustan presidenttiehdokas arvioi, että Suomen poliittisessa johdossa ei ole täysin onnistuttu Venäjä-suhteiden hoidossa.

– Meillä syntyi silloin pakotepolitiikan alkaessa asetelma, että Suomi oli erittäin varovainen Venäjä-suhteissaan. Itse asiassa presidentti Sauli Niinistö oli ensimmäisenä valmis kontaktointiin presidentti Vladimir Putinin kanssa, mikä oli hyvä. Siinä oli välivaihe, joka oli selvästi odottava. Varsinkin hallituksen ja ministerien kohdalla sellaisia taukoja ei saisi syntyä.

Vanhasen mielestä yhteyttä voidaan pitää pakotteista huolimatta.

Onko mielestänne Suomessa ollut liian Venäjä-vastainen ilmapiiri?

– Se on aaltoillut, mikä on ehkä ominaista nykyaikaiselle some-yhteiskunnalle. Mielipiteet kärjistyvät yllättävän nopeasti. Tätä on ollut havaittavissa. Väittäisin kuitenkin, että viimeisten kuukausien aikana on tapahtunut selvää tasaantumista

Vanhasen mielestä Suomessa ei pitäisi intoutua ”reagoinnissa väärällä tavalla”.

Ovatko poliitikot syyllistyneet tähän?

– Sekä politiikan puolella, mutta ylipäätään mielipidevaikuttajat, jotka kantaa ottavat. Tämä ei ole ollut vain Venäjää vastaan. Myös Venäjän puolesta tuli trollausilmiö, johon suomalaiset ovat osallistuneet käsittämättömällä tavalla.

Vanhanen ei lähtenyt arvioimaan mahdollisuuksiaan päihittää presidentti Niinistö, jos tämä pyrkii vielä jatkokaudelle.

– Tämä on täysin riippumatonta hänen ehdokkuudestaan. Tavoitteeni on, että kierrän tässä ulkopoliittisten seminaarien avulla maata noin vuoden aikana ja palautan niiden 560 000 ihmisen mieliin kymmenen vuoden takaisen ehdokkuuden, jolloin he äänestivät minua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Pet Shop Boysilta koskettava ele kuolleelle tähdelle Turussa – yleisö palkitsi aplodeilla

    7. 7

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    8. 8

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    9. 9

      Juna törmäsi radalle päätyneeseen Toyotaan – ”Siinä kohtaa ei ole tasoristeystä”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää