Mauri

Kotimaa

Katso ennuste juhannusviikonlopulle: lämpö keikkuu 20 asteen korvilla

Julkaistu:

Sää
Juhannusaaton lämpötila on ylittänyt 20 astetta viimeksi vuonna 2013. Nyt siihen on jälleen mahdollisuus. Ainakaan lunta tuskin tulee, mutta sadekuurot ovat mahdollisia.
Juhannukseen on tasan kaksi viikkoa ja kolea kesäsää jatkuu. Kahden vuoden takainen juhannus on yhä tuoreessa muistissa – valkean yön lisäksi oli valkea maa. Nyt on toivoa paremmasta.
  • Katso lähipäivien sääennuste yllä olevalta videolta.
– Juhannus vaikuttaa epävakaiselta, mutta kuitenkin lämpöisen oloiselta. Siihen liittyy kuitenkin vielä aika paljon epävarmuutta. Tämän hetkinen malli näyttää, että juhannus olisi suhteellisen lämmin ja maan eteläosasta alkaen epävakainen, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Tuomola.

– Sateitakin voi tulla ainakin osassa Suomea.

Tämän hetkinen malli näyttää, että juhannus olisi suhteellisen lämmin ja maan eteläosasta alkaen epävakainen.

Sadealueiden liikkeitä on vielä vaikea ennakoida. Tämän hetkisten ennusteiden mukaan etelässä sateiden mahdollisuus on juhannusaattona suurempi kuin pohjoisessa, mutta kuuroja voi ropista ympäri maata. Selkeintä on todennäköisimmin länsirannikolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

SAMOILLA linjoilla on Forecan meteorologi Riikka Lahtinen.

– Lämpötila näyttäisi olevan Helsingissä noin 20 asteen tuntumassa juhannuksena. Mitään isompia sateita ei näyttäisi olevan luvassa. Kuurosateita voi osua esimerkiksi juuri Helsinkiin.

Myös amerikkalaisen sääpalvelun AccuWeatherin pitkälle ulottuva ennuste lupailee sadekuuroja Helsinkiin juhannusaatoksi. Lämpötila on senkin mukaan 20 asteen tuntumassa.

Kaikki merkit viittaavat siis siihen, että juhannusta vietetään ainakin lämpimämmässä säässä kuin viime vuonna. Tuolloin Helsingissä oli juhannusaattona 16 astetta lämmintä. Pohjoisessa Utsjoella oltiin kymmenen asteen tuntumassa.

Lahtisen mukaan nyt näyttäisi siltä, että maan itä- ja pohjoisosassa juhannus on 1–3 astetta keskiarvoja lämpimämpi. Se tarkoittaisi maan itäosiin yli 20 asteen lukemia, sillä keskimääräinen päivän ylin lämpötila juhannuksen aikaan on noin 19 astetta.

POHJOISESSA juhannuksen keskiarvo on 16 asteen tuntumassa, joten sielläkin saatetaan päästä lähelle kahtakymppiä. Tämän hetkisten ennusteiden mukaan juhannusaaton viilein paikka on Muonion Pallas, jossa lämpötila on 16 astetta.

Vaikka monin paikoin juhannuksesta onkin tulossa keskimääräistä lämpimämpi, hellelukemiin tuskin päästään missään.

– Tosin tässähän on vielä kaksi viikkoa aikaa, Lahtinen sanoo ja muistuttaa, että ennusteet ovat vielä tässä vaiheessa hyvinkin alustavia.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan hellelukemiin päästään juhannusaattona tai juhannuspäivänä kerran neljässä tai viidessä vuodessa. Lapissa kerran kymmenessä vuodessa. Mutta keskimäärin joka toinen tai joka kolmas juhannus on poutainen ja myös aurinkoinen.

Ilta-Sanomat julkaisi juhannusviikonlopun sääennusteen viikonlopun lehdessä väärillä päivämäärillä. Vaikka ennusteessa luki 17.–19. kesäkuuta, todellisuudessa kyse oli ennusteesta juhannusviikonlopulle 24.–26. kesäkuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    8. 8

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    9. 9

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    10. 10

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    10. 10

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. Näytä lisää