Teijo

Kotimaa

Valikko

Kommunistien maa

Ulkoministeri Timo Soini on tuonut suomalaiseen keskusteluun, tai ainakin omiin monologeihinsa, monia sanoja, joita ei ennen Soinia ollut olemassa tai jotka olimme unohtaneet.
Tuorein sanoista on kommunisti. Sana tarkoittaa ihmistä, joka on väärässä, koska on kommunisti, tai ei oikeastaan kommunisti, vaan ihminen, joka on väärässä.

Soinin Suomi jakaantuu kahteen osaan: perusmiehiin, saunan terassilla totta mumiseviin äijiin ja kaikkiin muihin eli kommunisteihin, jotka eivät millään ymmärrä sitä, että nyt on vuosi 1975 eikä 2016.

Soini on normikommunistien lisäksi maininnut kiviterapiakommunistit ja fillarikommunistit suurimmiksi uhkiksi yhteiskuntarauhallemme. Seuraavassa muita kommunistiuhkia.

Vulvakommunistit. Naiset on käyttökelpoisia koti­oloissa, kunhan eivät tee kasvisruokia, mutta yhteiskuntaelämässä muuttuvat helposti kommunisteiksi.

Snopikommunistit. G ja F – eivät suomalaisia kirjaimia, joten me kyllä tartteta sellaisia ihmisiä kuin sosiologit, geologit, feministit ja chicagolaiset.

Keliakikommunistit. Työnnät nyt sitä meidän mamman leipomaa pullaa suuhus etkä tee koko ajan ittestäs tollasta numeroa.

Tosenttikommunistit eli tutkijat. Turha tutkia mitään, kun on itsestään selvää tutkimattakin, että asia on juuri niin kuin äsken saunassa laskuhumalassa sen päätin olevan.

Vesivärikommunistit. Minulla on mojova sutkaus siitä, miksi taide on turhaa. Kävin 10 vuotta sitten Kiasmassa vai mikä se invavessa on, ja siellä oli maalaus ja minä siihen, että olematon siskontyttäreni oksensi vatsataudissa matolle paremman ja vieläkin naurattaa oma persoonallinen huumorini.

Medialesbohomotranskommunistit. Kaksi viikkoa sitten lehdessä oli juttu lesboparista niin kuin ihmisistä, eli media = kommunisteja.

Päänsisäiset kommunistit. Ehdottomasti nopeimmin kasvava kommunistiryhmä.

Olof Palme-kommarit. Sitä en oo koskaan ymmärtänyt, miks suomalaisten pitäis puhua Suomessa ruottia, kun se ei oo mun kieli, varmaan puhuvat musta jotain pahaa ruottiks, joten suomalaisten ei pitäis puhua Suomessa ruottia.

Vesikrassikommunisit. Sitä mää vaan, että jos eläimiä ei olis tarkoitettu syötäväksi, miks ne on tehty jauhelihasta? Tämän mojovan herjan heitin S-Marketissa viime vuonna ja kyllä joku varmaan räjähti nauruun, kun illalla tajus mun heiton.

Yksiökommunistit. Tuolla ajelevat ilmaisilla pyörillä terassilta toiselle vallankumousta suunnittelemassa, vaikka voisivat istua masentuneina paritaloissaan niin kuin ei-kommunistit.

Päänsisäiset kommunistit. Ehdottomasti nopeimmin kasvava kommunistiryhmä. Eilenkin auto hajos keskelle Tuusulanväylää ja hetken aattelin, että olisko pitänyt viedä se joskus huoltoon, kunnes tajusin, että tässä on sama lokiikka kun mun avioeroissa, eli ei tää mun vika oo, vaan kommunistien.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää