Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Opettajan syyte oppilaansa hyväksikäytöstä hylättiin

Julkaistu:

Hyvinkään käräjäoikeus on hylännyt miesopettajaa vastaan nostetut syytteet seksisuhteesta noin 30 vuotta nuoremman oppilaansa kanssa.
Käräjäoikeuden mukaan näyttöä oli sekä syytteiden puolesta että niitä vastaan. Syytteitä vastaan puhuvat seikat olivat kuitenkin niin vahvoja, että syytteet oli hylättävä.

Oikeus toteaa, että syytetyn ja asianomistajan kertomukset ovat ristiriitaisia eikä ulkopuolisia todistajia ole.

Syyttäjä vaatii opettajalle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteiden mukaan opettajalla ja hänen oppilaallaan oli ollut seksuaalista kanssakäymistä ja opettaja oli myös keskustellut tytön kanssa seksuaalissävytteisesti Facebookissa. Tyttö oli syytteessä mainittujen tekojen aikaan 15–16-vuotias.

Käräjäoikeuden mukaan esitettyjen Facebook-viestien perusteella ei voi päätellä, että opettajan ja tytön välillä olisi ollut syytteessä mainittua seksuaalista kanssakäymistä. Oikeuden mukaan ei myöskään ole täysin varmaa, että kaikki vastaajan lähettämiksi esitetyt viestit olisivat hänen lähettämiään.

Opettaja pidätettiin virasta samana päivänä, kun kaupunki sai tiedon syytteen nostamisesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

  7. 7

    Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

  8. 8

    Mies hukkui Iijokeen – ohikulkija huomasi vedessä olleen ihmisen

  9. 9

    NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – huima suomalaistahti jatkuu

  10. 10

    Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  10. 10

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. Näytä lisää