Teijo

Kotimaa

Valikko

Jukka Vihriälän vaalirahatuomio koveni – KKO: Lahjusrikos oli törkeä

Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) hallitusta johtaneen Jukka Vihriälän lahjusrikos oli korkeimman oikeuden mielestä törkeä.
Korkein oikeus (KKO) langetti Jukka Vihriälälle vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tuomio tuli törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistus koveni puolella vuodella hovioikeuden aiemmin tuomitsemasta.

Rikokset liittyivät Vihriälän vaalirahoitukseen. Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja otti vastaan etuuksia keskustalaiselta Nuorisosäätiöltä ja sen läheisyhteisöiltä vuosina 2001–2007, jolloin hän toimi RAY:n hallituksen puheenjohtajana. Samaan aikaan RAY:n hallitus päätti hänen johdollaan suurista Nuorisosäätiölle myönnetyistä avustuksista.

Vihriälän saamien oikeudettomien etuuksien eli lahjusten yhteisarvo oli KKO:n mukaan noin 35 000 euroa. Ne koostuivat ylihintaisista taulukaupoista sekä viidestä Tallinnan-matkasta.

KKO:n mukaan Vihriälän menettely oli törkeää. Tähän arviointiin vaikuttivat etuuksien huomattava arvo, Vihriälän aloitteellisuus ja toistuva menettely sekä hänen vastuullinen asemansa yhteiskunnallisesti merkittävässä avustusjärjestössä.

Rangaistus olisi muuten noussut vielä kovemmaksi, puoleentoista vuoteen ehdollista, mutta Vihriälä sai hieman alennusta oikeudenkäynnin keston takia. Jutun ratkaisun viivästymisen takia Vihriälä välttyi myös oheisseuraamusvaatimuksilta eli oheissakolta tai yhdyskuntapalvelulta.

Nykyään eläkkeellä

Nykyään 70-vuotias Vihriälä on ollut eläkkeellä siitä lähtien, kun hän putosi eduskunnasta vuoden 2007 vaaleissa. Vielä KKO:n suullisessa käsittelyssä viime helmikuussa Vihriälä vakuutti syyttömyyttään ja kuvaili prosessia erittäin raskaaksi niin henkilökohtaisella tasolla kuin elämäntyön kannalta.

– Kun on uhrannut koko elämänsä politiikkaan ja yhteisten asioiden hoitamiselle, niin on totta kai erittäin raskasta joutua tällaiseen tilanteeseen, että vaalityöhön rehellisellä kaupalla myydyt taulut katsotaan rikolliseksi toiminnaksi, Vihriälä sanoi IS:lle.

Hän sanoi kuitenkin luottavansa oikeuslaitoksen päätökseen.

– Haluan nähdä, olenko tehnyt virheen vai en. Itse katson olevani syytön, mutta haluan nähdä korkeimman oikeuden ratkaisun, Vihriälä sanoi helmikuussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  6. 6

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  7. 7

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  8. 8

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  6. Näytä lisää