Uuno

Kotimaa

Valikko

Kolmelle nuorelle miehelle elinkautinen Iitin sorakuoppamurhasta – uhria lyötiin 25 kertaa teräaseella

Julkaistu:

Henkirikostuomio
Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä murhasta. Lisäksi kaksi sai tuomion rikoksentekijän suojelemisesta.
Käräjäoikeudessa selvitettiin henkirikosta, jonka uhri oli juuri vankilasta vapautunut 25-vuotias mies. Hänet löydettiin puukotettuna soralouhokselta Iitin Kausalasta lokakuussa 2015.

Maanantaina annetun tuomion mukaan surman motiivina oli kosto vanhasta velasta. Uhri vietiin soralouhokselle keskellä yötä autolla.

– Puolustuskyvyttömään uhriin on kohdistettu useamman henkilön toimesta väkivaltaa, osittain samanaikaisesti, käräjäoikeus toteaa.

Uhria lyötiin 25 kertaa teräaseella. Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan hänessä oli huomattavasti myös muita vammoja. Väkivalta kesti käräjäoikeuden mukaan pitkään.

MURHASTA elinkautiseen tuomittiin Eetu Hermanni Jaakkola, 22, Jesse Juhani Viljanen, 20, ja Jani Veikko Juhani Vilkas, 21. Heistä Jaakkolan osallisuus oli käräjäoikeuden arvion mukaan keskeisin.

Tätä arviota tukivat käräjäoikeuden mukaan kanssasyytettyjen kertomukset. Heidän mukaansa ryhmä oli surman jälkeen asunnolle palattuaan kuunnellut erään suomalaisen rap-artistin Murha-nimistä kappaletta, jolloin Jaakkola oli todennut laulun päälle, että ”häneltä uhri sai 22 kertaa”.

Vilkaksen syyksi luettiin murhan ohella törkeä huumausainerikos.

Murhasta tuomitun kolmikon ohella kaksi miestä tuomittiin käräjäoikeudessa rikoksentekijän suojelemisesta lyhyisiin vankeusrangaistuksiin. He osallistuivat uhrin vaatteiden polttamiseen, mutta eivät olleet mukana väkivallassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  6. 6

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  7. 7

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  8. 8

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  6. Näytä lisää