Leo

Kotimaa

Valikko

Niinistö Putinin vierailusta: ”Pyritään vähän purkamaan asioita”

Julkaistu:

Idänpolitiikka
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi maanantaina taustoja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tulevan kesän vierailusta Suomeen.

PRESIDENTTI Sauli Niinistö vastaili median kysymyksiin Tampere-talossa, jossa hän oli puhumassa SAK:n edustajakokouksessa.

– Se, että hän (Vladimir Putin) tulee nyt Suomeen johtuu pelkästään siitä, että jotenkin aloin tuntea hiukan ehkä epäkohteliaaksi tai ainakin epävieraanvaraiseksi sen, että olen käynyt kolmeen neljään kertaan Venäjällä keskusteluja, joten minusta on ihan luontevaa, että keskusteluja käydään nyt Suomessa. Pyritään vain vähän purkamaan ajankohtaisia asioita, Niinistö sanoi heinäkuulle suunnitellusta Putinin Suomen-vierailusta.

Tarkkaa ajankohtaa ei ole julkisuuteen kerrottu.

Niinistön mielestä Suomen linja ei Putinin vierailun kohdalla poikkea muiden EU-maiden linjasta.

– Euroopan unionin sanktioissa puhutaan juhlavista tapaamisista eli nimenomaan valtiovierailun tyyppisistä. Sellaisia meillä ei ole ollut, Niinistö muistutti.

– Hän on käynyt pariinkin kertaan Ranskassa ja muun muassa Itävallassa. Ylipäätään kuulemme tänä päivänä yhä useammin Euroopasta ja Yhdysvalloistakin selvän sanoman, että keskusteluyhteyttä on syytä jatkaa ja dialogia on syytä käydä. Sitä minäkin olen käynyt.

Mitä sitten on asialistalla Putinin saapuessa Suomeen?

– Työkokous tulee olemaan vajaan puolen päivän tapaaminen. Luulen, että se asiakokonaisuus muodostuu aika luontevalla tavalla. Totta kai puhutaan tästä kansainvälisestä tilanteesta, joka on aina ollut keskusteluissamme esillä. Syyriasta ja Ukrainasta aina tänne Itämeren tilanteeseen – ne varmasti tulee puitua.

– Hän ottaa mielellään myöskin esiin kahdenvälisiä asioita lähinnä talouden puolella, Niinistö kertoi.

Putin kävi viimeksi Suomessa kesällä 2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    4. 4

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Rattijuopumuksesta tuomittu rikosylitarkastaja eroaa

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

    9. 9

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    10. 10

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    7. 7

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    4. 4

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. Näytä lisää