Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Täysi henkilöauto katolleen Torniossa – useita loukkaantui, osa pakeni paikalta

Julkaistu:

onnettomuus
Poliisi tutkii parhaillaan onnettomuuden syytä.
Viittä henkilöä kuljettanut henkilöauto ajoi ulos ja kääntyi katolleen Tornion Särkinäräntiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Onnettomuus tapahtui puoli kahden aikaan noin kaksi kilometriä Tornion keskustasta pohjoiseen.

Oulun poliisin ylikonstaapelin Timo Männikön mukaan ulosajossa on loukkaantunut useita henkilöitä, mutta loukkaantuneiden tarkka lukumäärä tai vammojen vakavuus ei ole tiedossa. Loukkaantuneita on kuljetettu kahdella ambulanssilla Kemin sairaalaan.

Osa autossa olleista matkustajista poistui onnettomuuspaikalta ennen poliisin tuloa. Heitä ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole tavoitettu.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  2. 2

    Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

  3. 3

    Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

  4. 4

    Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

  5. 5

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  6. 6

    Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

  7. 7

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  8. 8

    Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

  9. 9

    Kuvat leviävät: Kanadalaismies teki etikettimokan tavatessaan kuningatar Elisabetin – kiirehti nopeasti selittelemään

  10. 10

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  5. 5

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  6. 6

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  7. 7

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

  10. 10

    Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  2. 2

    Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

  3. 3

    Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

  4. 4

    Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

  5. 5

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  6. Näytä lisää