Mauno, Maunu

Kotimaa

Kuvat: 66-vuotiaat miehet rysäyttivät 7,5-metrisen moottoriveneen nurmikolle Lappeenrannassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Alkoholin vaikutuksen alaisena veneilleet miehet työllistivät torstain vastaisena yönä poliisia ja pelastuslaitosta Lappeenrannassa.
Katettu 7,5-metrinen vene ajoi kovalla vauhdilla rantanurmikolle, Halkosaaren paviljongin kylkeen. Ensimmäinen ilmoitus onnettomuudesta tehtiin kello 23.57.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Paikalle saapuneet poliisi ja pelastuslaitos löysivät veneestä kaksi mieshenkilöä, jotka olivat loukkaantuneet lievästi. Molemmat mieshenkilöt olivat alkoholin vaikutuksen alaisena.

– Toinen puhalsi 1,83 ja toinen 2,01 promillea, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Fredrik Söderlund Ilta-Sanomille.

Yöllä oli epäselvää, oliko veneessä ollut myös muita henkilöitä. Pelastuslaitos suoritti onnettomuuspaikalla yön aikana etsintöjä mahdollisesti veneestä pudonneiden löytämiseksi sukeltajilla ja veneellä. Varhain aamuyöstä selvisi, ettei yhtään henkilöä ole kateissa.

Poliisi otti kiinni veneestä tavatut kaksi miestä, ja toisen heistä epäillään vesiliikennejuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kiinniotetut ovat lappeenrantalaisia 66-vuotiaita miehiä. Molemmat kiinniotetut miehet on vapautettu.

Juttua korjattu 2.6. klo 14.15: Korjattu tiedot miesten iästä ja syytteistä sekä lisätty tieto siitä, että miehet on vapautettu.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  6. 6

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  7. 7

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  8. 8

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  9. 9

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  10. 10

    Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  6. Näytä lisää