Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Politiikan päivän iso aihe liikahti eteenpäin: ”Olimme todella tyytyväisiä”

Julkaistu:

Yksi kivi vierähti aamulla kilpailukykysopimuksen edestä pois.
Työministeri Jari Lindströmin (ps.) viesti maan hallituksen työllisyystoimista kelpasi ammattiliitto Pron hallitukselle.

Ammattiliitto Pron mukaan maan hallituksen työllisyystoimet eivät ole este liiton osallistumiselle kilpailukykysopimukseen, jos lisäheikennyksiä ei tule. Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan liiton hallitus käsittelee parhaillaan eri sopimusalojen neuvottelutuloksia. Useilla Pron sopimusaloilla käydään yhä neuvotteluja.

Pro on aiemmin jopa väläytellyt jäämistä pois kilpailukykysopimuksesta. Järjestö vaati hallitusta perääntymään tietyistä työttömyysturvan heikennyksistä ja muuttamaan niin sanottua työkokeilua.

Työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan siitä ajatuksesta luovutaan, että työnäytteestä luotaisiin uusi erillinen malli. Hänen mukaansa tarkoitus on pohtia, voitaisiinko työnäyte istuttaa nykyisen työkokeilun sisälle.

Lindström oli aamulla esittelemässä hallituksen työllisyystoimia ammattiliitto Pron hallitukselle. Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan he olivat tyytyväisiä.

– Olimme todella tyytyväisiä, että ne ongelmakohdat ja huolet, mitä me olemme viestittäneet, on tunnistettu, sanoo puheenjohtaja Malinen.

Hänen mukaansa on tärkeää, että jatkovalmistelu tehdään yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Kilpailukykysopimuksen neuvotteluissa ratkaisun päivä

Neuvotteluissa kilpailukykysopimuksesta on tänään ratkaisun päivä. Ammatti- ja työntekijäliitoilla kello 16 on takaraja neuvotteluille työehtosopimuksista, jotka noudattavat kilpailukykysopimusta. Useiden liittojen hallinnot ovat aamupäivällä koolla käsittelemässä neuvotteluratkaisuja.

Työmarkkinajohtajien on määrä esitellä neuvotteluratkaisuja maan hallitukselle huomenna. Sopimuksen pitää olla osapuolten mielestä riittävän kattava, jotta se hyväksytään. Hallitukselta odotetaan tietoa siitä, miten se toteuttaisi lupaamansa tuloveronkevennykset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. 6

      Tuli tuhosi kerrostalohuoneiston Tampereen keskustassa

    7. 7

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. Näytä lisää