Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Esikoululaiset tekivät karmivan löydön luolasta Helsingissä – asiantuntija: Viittaa satanismiin

Julkaistu:

Esikoululaisten retki suositulla ulkoilualueella sijaitsevaan luolaan sai yllättävän käänteen.

ENSIMMÄISEN maailmansodan aikana rakennettua varastoluolaa on vaikea huomata Helsingin Kivikon ulkoilualueen maastosta. Itse asiassa harvat paikallisetkaan tietävät luolan olemassaolosta saati osaisivat löytää perille, kertoo oppaana toimiva Risto, 54.

Aktiivisena luontoharrastajana Risto tuntee alueen maaston hyvin. Silti hänen pitää hetkeksi pysähtyä miettimään, oliko se jo tässä kohden, kun pitää mennä alas juoksuhautaan.

– Tämä on ollut esikoululaisten kiva retkikohde, sillä tämä pysyy keväisinkin kuivana, toisin kuin monet muut vastaavat luolat tässä lähellä. Lisäksi tänne pääsee turvallisesti, luontokierroksia vetävä Risto kertoo.

– Vaikkei tämä luonnon tekemä luola olekaan, ovat he olleet kovin kiinnostuneita tästä.

Viime perjantainen luokkaretki luolaan sai kuitenkin yllättävän käänteen. Luolasta paljastui aiempien vierailijoiden jättämät jäljet: peräseinälle maalattu valkoinen ylösalaisin oleva pentagrammi ja muita graffiteja, kymmeniä tuikkukippoja ja ulkoroihuja sekä sammuneita nuotioita.

– Lapset eivät tajunneet mitään, mutta opettajat tajusivat heti, mistä on kyse. Sanoimme vain, että jotkut juhlat on pidetty.

Riston mukaan epäilykset saatananpalvonnasta heräsivät heti, kun näki luolaan tehdyt graffitit ja etenkin pentagrammin.

SAAVUMME vihdoin luolalle. Taskulampun valo paljastaa saman näyn, minkä esikoululaiset kohtasivat. Ylösalaisin oleva pentagrammi on ensimmäinen asia, joka vangitsee huomion. Myös tuikkujen määrä on ällistyttävä: yhteensä niitä on ympäri luolaa seinillä ja maassa kymmeniä ja taas kymmeniä.

Vasemman kammion perällä nurkat on rajattu kivin ja kepein.

– Tuossa ne ovat polttaneet jotain, Risto osoittaa sammunutta nuotiota.

– Minusta on järkyttävää törmätä tällaiseen nyt, ehkä 30 vuotta sitten kotipuolessa, mutta että nyt! Ei tätä tällaiseen suunniteltu, Kotkasta kotoisin oleva Risto sanoo.

Minusta on järkyttävää törmätä tällaiseen nyt, ehkä 30 vuotta sitten kotipuolessa, mutta että nyt! Ei tätä tällaiseen suunniteltu.

Kun Risto kävi luolassa edellisen kerran reilu kuukausi sitten, luola oli hänen mukaansa vielä siisti. Lähinnä luolan keskellä oleva kivirinki ja satunnaiset roskat kertoivat, että siellä kävi myös muita vierailijoita.

VESIPISAROITA putoaa katosta, osuen maahan jätettyihin, litteäksi rutattuihin peltitölkkeihin. Taustalla humisee Lahden moottoritien liikenne.

Maahan on jätetty tyhjä piimätölkki, jonka parasta ennen -päiväys on huhtikuussa. Seinällä olevalla pienellä ulokkeella on kolme pientä Brancamenta-likööripulloa. Pölyä on kerääntynyt pullojen pintaan.

– Lasinsirpaleita on kaikkialla, Risto harmittelee.

Pimeän luolan sisällä meinaa tulla vilu, vaikka ulkona ilma on kesäisen lämmin. On aika lähteä.

Kapuamme juoksuhaudan seinämän yli kulkevaa polkua pitkin luolan suulta ylös kalliolle. Auringonlasku värjää taivaan vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi.

– Olen käynyt tässäkin luolassa yli kymmenen vuotta. Tulen tänne jatkossakin, Risto kertoo.

Asiantuntija: Viittaa satanismiin

VIIME vuonna julkaistun suomalaista okkultismia käsittelevän kirjan kirjoittanut Perttu Häkkinen ei lähtisi tekemään liian pitkälle meneviä tulkintoja siitä, mitä luolassa on tapahtunut.

– Varmasti voimme sanoa, että luolassa on harjoitettu jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä. On toki varsin mahdollista, että siellä on järjestetty rituaalitoimintaa, mutta yhtä lailla mahdollista on myös, että luolassa on vain ryypiskelty, poltettu kynttilöitä ja luukutettu heviä. Eräänlainen rituaali toki sekin.

Häkkisen mukaan väärinpäin käännetty pentagrammi viittaisi satanismiin.

– Valkoisella maalattu lonkeroveikko nosti rintaani lämpimän tuulahduksen H.P Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta. Cthuluhan oli kyseisen kauhukirjailijan luoma kosminen kammotus.

Satanistien ja saatananpalvojien harjoittamista rituaaleista levisi etenkin 1990-luvulla hurjia huhuja. Villeimpien mukaan saatananpalvojat uhrasivat eläimiä tai jopa ihmisiä. Häkkisen mukaan huhut osoittautuivat uutisankoiksi yksi toisensa perään.

– Satanisteilla on raflaava imago ja se on antanut monille huhuille siivet. Yksittäisenä ylilyöntinä tulee Suomessa mieleen vain Hyvinkään paloittelusurma, mutta siinä oli taustalla paljon muutakin kuin saatananpalvonta.

– Moderni satanismi korostaa yksilön henkilökohtaista, eettistä valintaa ja moni satanisti on esimerkiksi vegetaristi.

Satanismi ja saatananpalvonta on perinteisesti jaoteltu siten, että satanismi on ihmislähtöisempää ja filosofisempaa, saatananpalvonta taas lähempänä perinteisempää uskonnonharjoitusta. Häkkisen mukaan erottelu on kuitenkin keinotekoinen ja vanhentunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    8. 8

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää