Merja

Kotimaa

Valikko

Tuusulalaismies ei käynyt Alkossa – tililtä vietiin silti 64,25 euroa: ”Miten tällainen on mahdollista?”

Tuusulalainen mies hämmästyi katsoessaan tiliotettaan. Rahaa oli liikkunut häneltä Alkolle ja takaisin hänen tietämättään.
Tuusulalaismiehen tililtä oli veloitettu viime viikon maanantaina 64,25 euroa. Veloituksen oli tehnyt Tuusulan Alko. Myöhemmin samana päivänä rahat oli palautettu hänen tililleen. Mies sanoo, ettei ollut kyseisessä liikkeessä tuolloin asioinut.

– Se herätti mielenkiinnon, että miten tällainen on mahdollista. Olen toki Tuusulan Alkossa aiemmin käynyt, kun Tuusulassa asun. Mutta miten on mahdollista, että minun tililtäni voidaan veloittaa joku summa ilman, että minä käyn itse kuittaamassa sen, mies sanoo Ilta-Sanomille.

– Se, että summa palautettiin, ei ole oleellista. Oleellista on se, että miten tällainen on mahdollista?

Hän tiedusteli asiaa myös Alkolta, ja sai vastauksen. Vastauksen mukaan ylimääräiset tapahtumat tiliotteella johtuvat Alkon maksupäätekumppanin virheestä. Alkon vastauksen mukaan ongelma on ilmennyt muillakin kaupoilla kuin Alkolla. Alkon viestinnästä vahvistetaan Ilta-Sanomille, että juuri tästä oli kyse.

Alkon maksupäätekumppanin Verifone Finlandin mukaan sen järjestelmiin tehtiin uusiin palveluihin liittyvä asetusmuutos maanantaina 9. toukokuuta. Verifonen tiedotteen mukaan muutos osoittautui virheelliseksi ja siitä johtuen osa maksutapahtumaeristä ohjautui eteenpäin virheellisesti.

Yhtiön mukaan järjestelmän asetukset saatiin korjattua 10. toukokuuta. Maksutapahtumien korjaaminen vaati kuitenkin suuren määrän manuaalista tarkastamista, joten se vei aikaa. Korjaustoimenpiteistä johtuen osalla maksajista saattaa tiliotteella näkyä ylimääräinen veloitus ja siihen liittyvä korjaus, Verifone kertoo tiedotteessaan ja pahoittelee virheestä aiheutunutta haittaa.

Ylimääräinen veloitus ja siihen liittyvä korjaus saattaa Alkon mukaan näkyä osalla 9. tai 10. toukokuuta asioineilla asiakkailla.

Tuusulalaismies pitää tilannetta hyvin erikoisena.

– En ole kuitannut mitään enkä ole laittanut salasanaa mihinkään ja silti minun tililtäni viedään rahaa, hän sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  2. 2

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

  6. 6

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  7. 7

    Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

  10. 10

    Nelonen luopuu jääkiekon SM-liigan televisiointioikeuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  6. 6

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  9. 9

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  10. 10

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  2. 2

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

  6. Näytä lisää