Sami, Samuli

Kotimaa

Linda sai nimen vain hautakiveensä – vauvaansa surevat vanhemmat ihmettelevät lakia

Julkaistu:

Kuolema: Joka vuosi Suomessa syntyy 150–200 lasta kuolleena. Kansalaisaloitteella haetaan vanhemmille oikeutta antaa näille vauvoille virallinen nimi. Lain mukaan vain elävänä syntyneet merkitään väestötietoihin.

LINDA oli kaunis, täydellinen pieni tyttövauva. Jonna Suppolan ja Jari Kosusen esikoinen. Toivottu ja odotettu. Laskettu aika oli 26.9.2014, mutta Linda syntyi viikkoa aikaisemmin 19.9.2014.

– Linda syntyi kuolleena. Häntä yritettiin elvyttää, mutta se ei auttanut. Odotusaika oli mennyt hyvin, mutta kesken synnytyksen huomattiin, että hänellä oli hätä, Lindan äiti, lappeenrantalainen Jonna Suppola kertoo.

Hän vei kädet silmilleen, kun hänelle tultiin kertomaan, että Linda on kuollut.

– Ajattelin vain, että eihän vauvat kuole. Miksi Linda kuoli, siihen ei koskaan löytynyt yksiselitteistä syytä.

VANHEMMAT saivat nähdä pienokaisen ja silittää häntä heti sairaalassa.

– Hänet tuotiin meidän luoksemme samanlaisilla vauvakärryillä kuin elävät vauvatkin tuodaan. Mieheni otti hänet syliinsä. Minä katselin ja ajattelin, että miten kaunis tyttö. En uskaltanut ottaa syliin. Olin niin heikkona synnytyksestä, että pelkäsin tiputtavani vauvan, että vauvaan sattuu. Jollakin tavalla ymmärsin, että vauvamme on kuollut enkä kuitenkaan pystynyt sitä ymmärtämään. Minulla oli hirvittävä suojelemisen tarve Lindaa kohtaan. Muistan hänen pehmeän ihonsa, kun silitin häntä, Jonna kertoo.

”Hän oli meille lapsi jo koko raskauden ajan, me tunsimme hänen potkunsa ja odotimme häntä.”

Kaipaus ravistelee rinnasta raastavan itkun.

Kätilö painoi pienen tyttövauvan jalan ja käden jäljet paperille ja leikkasi hennon hiustupsun muistoksi vanhemmille pienestä tytöstä, jota he eivät koskaan saaneet viedä kotiin.

KESKELLÄ suurinta suruaan vanhemmat joutuivat kohtaamaan äärimmäisen karun tosiasian.

– Koska Linda syntyi kuolleena hänen nimeään ei merkitä mihinkään viralliseen rekisteriin kirkon kirjoihin tai väestötietojärjestelmään. Aivan kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Se oli hirvittävä järkytys. Meille hän on lapsi siinä kuin hänen 10 kuukautta sitten syntynyt pikkuveljensä Jimi, Jonna kertoo.

Nyt hän on yhdessä Juha Itkosen kanssa tehnyt kansalaisaloitteen, jossa haetaan vanhemmille oikeutta antaa kuolleena syntyneelle lapselleen virallinen nimi, mikäli vanhemmat itse niin haluavat.

”Jimi tulee aina tietämään, että hänellä oli isosisko.”

Juha Itkonen tekee väitöskirjaa kirkon tuesta kuolleena syntyneiden lasten vanhemmille. Aloitetta tukevat Vertaistukijärjestö KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry ja Suomen Kätilöliitto ry.

Kuolleena syntyneellä tarkoitetaan lasta, joka on syntynyt raskausviikon 22 jälkeen. Vain elävänä syntyneet lapset merkitään väestötietoihin Suomen lain mukaan.

– Me saimme Lindan nimen vain hautapaikkarekisteriin ja hautakiveen. Mistään virallisista rekistereistä häntä ei löydy. Hän oli meille lapsi jo koko raskauden ajan, me tunsimme hänen potkunsa ja odotimme häntä. Heti menetyksen jälkeen en pystynyt viemään tätä asiaa eteenpäin. Oman lapsen menetyksen aiheuttama suru on niin musertava. Sen surun tuntee ihan fyysisenä kovana kipuna. Kaipuu ja ikävä on niin repivää. Nyt jollakin tapaa haluan taistella hänen puolestaan. Hän oli ihan oikea ihminen. Haluaisin, että myös yhteiskunta tunnustaisi hänen ja monen muun kuolleena syntyneen lapsen ihmisarvon. Se auttaisi meitä vanhempia myös suruprosessissa.

VANHEMMAT ovat käyneet Jimin kanssa Lindan haudalla.

– Jimi tulee aina tietämään, että hänellä oli isosisko. Kunpa tämä yhteiskuntakin tunnustaisi sen, että meille syntyi Linda, hän oli ja on aina meidän lapsemme ja hän näkyisi myös virallisessa väestötietojärjestelmässä, äiti toivoo.

”Joka toinen päivä syntyy kuollut lapsi”

Vuosittain kuolleena syntyy noin 150-200 lasta. Vuonna 2014 kuolleena syntyi 166 lasta.

–Voi sanoa, että joka toinen päivä syntyy kuollut lapsi. Kuolleena syntyneiden määrä on puolittunut vuodesta 1987, hyvään suuntaan on menty, tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta kertoo.

Kuolleena syntyneellä lapsella tarkoitetaan lasta, joka on syntynyt raskausviikolla 22 tai sen jälkeen.

–Olen lukenut aloitteen, vanhempien kannalta he ovat lapsia, mutta yhteiskunta ei anna näille lapsille henkilötunnusta eikä lapsille voi antaa nimeä virallisesti. Nämä lapset näkyvät virallisesti vain kuolemansyyrekisterissä ja siellä he ovat äidin henkilötunnuksella. Komppaan aloitetta, että myös julkinen valta tunnustaisi lapsen. 22 raskausviikolla tai sitä myöhemmin kuolleena syntynyt lapsi täytyy kuitenkin haudata.

–Vanhempien surun tässä asiassa ymmärtää hyvin. Suurin osa lapsista on hyvin toivottuja ja se on ikään kuin isku poskelle, jos yhteiskunta katsoo, ettei lasta ikään kuin ole virallisesti ollut koskaan olemassakaan, Gissler kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. 6

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    7. 7

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    8. 8

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    9. 9

      Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

    10. 10

      Sofi, 22, näyttää aivan poptähti Selena Gomezilta – hurja yhdennäköisyys herättää hämmästystä: ”Ihan hullua!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. Näytä lisää