Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

7 syytä: Tämän takia venäläiset haluavat mökkejä Suomesta – katso kartta suosituimmista paikoista

Julkaistu:

Olga Hannonen kartoitti väitöskirjassaan, miksi venäläiset ovat päättäneet hankkia Suomesta kiinteistöjä.
Itä-Suomen yliopiston uusi tutkimus kartoittaa venäläisten kiinteistöomistuksia Suomessa.

Kyseessä on Itä-Suomen yliopiston mukaan ensimmäinen tutkimus venäläisistä kiinteistöjen ostajina ja ensimmäinen väitöstutkimus venäläisistä matkailijoista Suomessa.

Olga Hannosen väitöskirjassa kerrotaan, että venäläiset ovat ostaneet 4 424 kiinteistöä Suomessa vuosina 2000–2015.

Venäläisten kiinteistöostot olivat huipussaan vuonna 2008, jolloin niitä tehtiin 780. Määrä laski siitä muutamaksi vuodeksi 400 kaupan tienoille. Viime vuonna venäläiset ostivat enää 127 kiinteistöä.

Hannosen väitöskirjassa eritellään venäläisten haastattelujen perusteella syitä hankkia vapaa-ajan asunto Suomesta.

1. Suomen maaseudun rauhallista rytmiä ja hiljaisuutta arvostettiin vastauksissa Venäjän suurkaupunkien vastapainona.

Harva asutus ja omissa oloissaan pysyvät naapurit olivat myös vastaajien mielen.

– Suomessa kunnioitetaan erityisesti yksityisyyttä ja yksityisomaisuutta. Sellainen puuttuu täysin Venäjältä, kertoi petroskoilainen pariskunta vastauksessaan.

Venäläisten kanssa Suomessa kiinteistökauppoja tekevän yrityksen mukaan osalle ostajista riittää vaatimaton mummonmökki ja toisilla on oltava uusi loma-asunto järvenrannalla kaikin mukavuuksin.

Suomessa kunnioitetaan erityisesti yksityisyyttä ja yksityisomaisuutta.Sellainen puuttuu täysin Venäjältä.

Vaikka jotkut venäläiset suosivat Suomessa luksusmökkejä, ei niiden tarkoitus ole välttämättä esitellä omaa statusta.

– En katso asiaa esittelyn näkökulmasta, koska sitä on minulla tarpeeksi Pietarissa. Näen asian mukavuuden kannalta, pietarilainen mies sanoi.

2. Turvallisuus on myös oleellinen syy hankkia mökki Suomesta.

– En halua mökkiä Venäjältä. En ole kiinnostunut asumaan vartioidun betoniaidan takana. Vielä se ei ole toisin mahdollista, moskovalainen mies sanoi.

3. Venäläiset vastaajat arvioivat suomalaisia rauhallisiksi, ystävällisiksi ja kohteliaiksi.

4. Suurta arvoa annettiin myös Suomen luonnolle, jota venäläiset arvioivat koskemattomaksi.

Suomalaiset maisemat vaikuttavat samaan aikaan kotoisilta Venäjän keski- ja luoteisosien asukkaille. Myös mahdollisuus ostaa rantatontti oli tärkeä seikka.

5. Veneily, kalastus ja sienestys ovat myös venäläisten mieleen.

Luonto tarjoaa Suomessa puitteet näille harrastuksille.

6. Suomalaisten elämäntavat.

– Paikalliset asukkaat ovat urheilullisia. Yritämme päästä mukaan siihen ja edistää sitä myös lapsissamme, moskovalainen mies kertoi.

7. Etenkin pietarilaisten ja petroskoilaisten tapauksessa tärkeä seikka oli myös lyhyt välimatka.

Väitöskirjassa olevat venäläisten haastattelut on tehty vuonna 2010.

Hannosen ihmismaantieteen alaan kuuluva väitöskirja Rauhaa ja hiljaisuutta rajan takana: Venäläisten vapaa-ajan asukkaiden rajat ylittävä liikkuvuus tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

”Keskiluokka pudonnut kärryiltä”

Venäläisten kiinteistökauppojen lukumäärä Suomessa on tilastojen perusteella laskenut merkittävästi. Kun kauppoja oli vuonna 2008 liki 800, oli niitä enää viime vuonna alle 130.

Venäjän kiinteistöomistuksesta tuoreen väitöskirjan tehneen Olga Hannosen mukaan Venäjän talouden tila liittyy merkittävästi asiaan.

– Uskon, että tekijät, joiden vuoksi kiinteistöjä ostetaan juuri Suomesta, pysyvät samanlaisina.

Hannonen arvioi, että Suomen olosuhteita arvostavat hankkivat sieltä myöhemminkin kiinteistöjä, mutta huippumäärien hän ei usko enää palaavan.

– Keskiluokka on vähän pudonnut kärryiltä, Hannonen arvioi Venäjän tilaa.

Suomen ja Venäjän väliset poliittiset jännitteet voivat myös vaikuttaa.

– Kolme vuotta sitten puhuttiin voimakkaasti viisumivapaudesta, ja nyt siitä ei puhuta enää lainkaan. Tilanne kääntyi aika rajusti.

Hannonen pitää mahdollisena, että Suomen politiikassa esillä olleet puheet rajoituksista venäläisten tonttikauppoihin ovat myös vaikuttaneet asiaan.

– Pietarin alueella ihmiset ovat hyvin tietoisia siitä, mitä Suomessa tapahtuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    2. 2

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. 6

      Kasitie poikki Eurajoella – ainakin yksi toimitettu sairaalaan onnettomuuden takia

    7. 7

      Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

    8. 8

      Sebastian Vetteliltä vahva vihje ensi kauden suunnitelmista

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    2. 2

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    6. Näytä lisää