Alvar, Auno

Kotimaa

Hakkarainen heitti eduskunnassa EU:n sotilasosastosta: Eikö voisi käyttää pakolaiskriisin hoitamisen apuna?

Julkaistu:

Eduskunta on tänään keskustellut Suomen osallistumisesta EU:n taisteluosastoon.
Suomi osallistuu heinä-joulukuussa EU:n sotilasosastoon. Suomi asettaa joukkonsa nyt kuudetta kertaa puoleksi vuodeksi EU:n käyttöön.

EU:n sotilasjoukkoja ei ole käytetty kertaakaan missään.

Valtaosa kansanedustajista ja ulkoministeri Timo Soini (ps) puolustivat Suomen osallistumista EU:n sotilasosastoon.

Suomen osallistumista perusteltiin muun muassa sillä, että kokemukset ovat olleet myönteisiä, ja päivystysvuorollaan Suomi parantaa puolustusvoimien suorituskykyä ja yhteistyötä kumppaneidensa kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vain vasemmistoliiton edustajilla oli kriittisiä ääniä EU:n sotilasosastoon osallistumisesta. Kansanedustaja Markus Mustajärven (vas) mukaan joukkojen järkevyyttä on syytä kysellä.

– EU:n taisteluosasto ei ole ratkaissut yhtään kriisiä tai sillä ei ole eliminoitu yhtään uhkaa. Niitä voisi luonnehtia pitkäkestoiseksi kansainväliseksi kertausharjoitukseksi, Mustajärvi totesi.

EU perusti taisteluosastonsa 2007.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) heitti keskustelussa, että EU:n sotilasosastoa voitaisiin käyttää pakolaiskriisin hoitamisen apuna EU:n rajoilla.

– Nyt kun on taisteluosasto, ja suurin ongelma on pakolaiskriisi, eikö sitä voisi siellä käyttää ja näyttää, että ei tänne tarvitse tulla, Hakkarainen sanoi eduskunnassa.

Suomi osallistuu tämän vuoden jälkipuoliskolla puolen vuoden päivystysvuoroon. Iso-Britannian johtamassa EU:n taisteluosastossa on 1 700 sotilasta, ja Suomen vahvuus on noin 50 sotilasta.

Suomen ja Iso-Britannian lisäksi päivystysvuorolle osallistuvat myös Ruotsi, Irlanti, Latvia ja Liettua.

Taisteluosaston hälytysvalmiuteen osallistuminen maksaa Suomelle 2,6 miljoonaa euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  4. 4

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  5. 5

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  6. 6

    Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

  7. 7

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  8. 8

    Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

  9. 9

    Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

  10. 10

    Amerikansuomalaiset opiskelivat suomea parin tunnin ajan, näin kävi: ”Moni suomalainenkaan ei osaa tätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  9. 9

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  10. 10

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  4. 4

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  5. 5

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  6. Näytä lisää