Minja, Miisa

Kotimaa

Kokoomuksen Lepomäen sosiaaliturvamalli: Perustili kaikille täysi-ikäisille

Julkaistu:

Politiikka
Kokoomuksen puheenjohtajuutta tavoitteleva Elina Lepomäki on julkaissut tänään “Kokoomuslainen visio 2030” -vaaliohjelmansa.
Lepomäki sanoo kannattavansa vahvaan perusturvaan tukeutuvaa sosiaaliturvaa, jossa ensisijainen tarveharkinta on aina ihmisellä itsellään.

– Suuri osa ihmisistä tarvitsee pikemmin oikeita kannustimia kuin holhousta. Sosiaaliturva on vahva peruskallio; ei luola, josta ei pääse ulos tai kivenmurikka, johon kompastuu. Perusturvan päälle voi ansaita lisätoimeentuloa työskentelemällä tai yrittämällä. Sosiaaliturva mahdollistaa myös elinkaaren aikaisen opiskelun, mikä on edellytys tulevaisuuden työmarkkinoilla, Lepomäki linjaa. 

Hän ehdottaa, että sosiaaliturva hoidettaisiin henkilökohtaisella sosiaaliturvatilillä, joka myönnetään jokaiselle suomalaiselle täysi-ikäisenä.

– Tilillä on laskennallinen alkupääoma. Henkilö voi nostaa perustililtä kuukausittain perustuloa vastaavan summan. Jos tilille on kertynyt säästöjä, ne saa nostaa vapaasti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lepomäen mukaan tili rahoitettaisiin työskentelyllä.

– Lisäksi perustilille voi tehdä vapaaehtoisia suorituksia. Tuloverot maksetaan, kun tililtä nostetaan varoja ulos. Perustili voi mennä miinukselle, eli sieltä voi nostaa rahaa myös sen jälkeen, kun alkupääoma on syöty. Valtio kattaa alijäämän, kuten nykyisessäkin sosiaaliturvassa. Eläkeiässä tilin saldon saa itselleen. Negatiivinen saldo annetaan anteeksi.

Lepomäen mukaan perustili noudattaa progressiivisen holhouksen periaatetta eli luotetaan ihmisen omaan vastuuseen, henkilökohtaiseen tarveharkintaan.

– Vasta kun tilin saldo on mennyt tietyn rajan alle, alkavat yhteiskunnan apu- ja aktivointitoimet. Perustili kannustaa toimeliaisuuteen, säästämiseen ja työllistämiseen. Se purkaa kannustinloukkuja kaikissa tuloluokissa, hän linjaa

Lepomäen mukaan jokaisen 18-vuotiaana saama perustili toimisi samalla myös y-tunnuksena Viron e-kansalaisuuden tapaan.

– Se on mahdollisuus, ei pakko. Esimerkiksi elinkeinonharjoittajaksi voi oman perustilinsä kautta ryhtyä missä tahansa elinkaaren vaiheessa; sen voi tehdä myös palkkasuhteen rinnalla. Yrittämällä ei menetä sosiaaliturvaansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    2. 2

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    5. 5

      Video: Rinkelinmäellä heiluivat nyrkit – HPK:n järkäle antoi kyytiä Kärppien agitaattorille

    6. 6

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    7. 7

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    8. 8

      Vimpelin kultasankarilta tyly kuitti: "Loppui se sotkamolaisten idioottien lässytys"

    9. 9

      Balilla evakuoitu tuhansia tulivuoren purkausvaaran vuoksi – alueelle matkustanut satoja suomalaisia

    10. 10

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    6. 6

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    7. 7

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    2. 2

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    5. 5

      Video: Rinkelinmäellä heiluivat nyrkit – HPK:n järkäle antoi kyytiä Kärppien agitaattorille

    6. Näytä lisää