Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

SDP vaatii tarkat laskelmat velkahuojennusten vaikutuksista Suomeen

Julkaistu:

Sdp vaatii hallitukselta tarkat laskelmat siitä, miten mahdolliset Kreikka-paketissa sovitut huojennukset vaikuttavat Suomen vastuisiin.
Puolue haluaa vaikutusarvion myös siitä, miten uudet mahdolliset järjestelyt vaikuttavat Suomen aiemmin Kreikalta saamiin vakuuksiin.

– Lisäksi valtioneuvoston tulee antaa suurelle valiokunnalle pikaisesti selvitys siitä, onko Kreikka-paketista mahdollista selvitä ilman IMF:ää, jos sen mukanaolo tulee tavattoman kalliiksi, sanoo suuren valiokunnan toinen varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd).

Tuppurainen pitää viime yön sopua kuitenkin huojentavana.

– Suomen etu ja euroalueen etu on estää Kreikan kriisin toistuminen ja nyt vaikuttaa, että siinä onnistuttiin. Nyt saatiin Kreikka ikään kuin kiinni ennen kuin se ajautuu taas heinäkuussa maksukyvyttömyyteen, kun iso laina on erääntymässä, hän sanoo.

Tuppuraisen mukaan vaikutusarvio tarvitaan myös vanhoihin lainoihin liittyvistä huojennuksista, joita voidaan hänen mukaansa tarkastella vuoden 2018 jälkeen.

– Meidän pitää saada tarkemmat laskelmat ennen kuin voimme arvioida ovatko ne hyväksyttävissä. Sdp:llä on ollut tiukempi linja kuin hallituksella siitä, että uusiin huojennuksiin ei pidä mennä. Ei ole näyttöä, että viime vuosina tehdyt merkittävät huojennukset olisivat auttaneet Kreikkaa kestävälle nousu-uralle.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  6. 6

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  7. 7

    9-vuotias poika kompastui juostessaan ja löysi yli 1,2 miljoonaa vuotta vanhan kallon

  8. 8

    Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

  9. 9

    Musiikkialan raamattu ylistää suomalaista Almaa: ”Haluamme nähdä hänen murskaavan miesten hallitsemat listat”

  10. 10

    Uutistoimisto: Ruotsalainen kuoli maanjäristyksissä Kosilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  8. 8

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  9. 9

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  10. 10

    Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  6. Näytä lisää