Soini, Veini

Kotimaa

Janin kauhunhetket metsässä: Puikkelehti hirvenvasaa karkuun – ”Se tuli täysillä päälle kuin höyryveturi”

Julkaistu:

Hirven vasa yritti sohia sorkilla, 42-vuotias Jani Laasala juoksi aina puun runkojen taakse suojaan.
Alajärvellä asuva maanviljelijä, urakoisija Jani Laasala, 42, lähti sunnuntaina tavalliseen tapaan metsälenkille. Kun hän oli kävelemässä suomaaston lähellä, yhtäkkiä puskista hyökkäsi hirven vasa.

– Se oli sellainen hoikka mulli.

Kokeneena metsämiehenä Laasala näki, että hirvi on ylivuotinen eli se on vuosi sitten syntynyt. Emä on vasan nyt erottanut, kun se tekee uutta vasaa.

– Vasa tuli täysillä päälle kuin höyryveturi.

Laasalalla on kokemusta emohirvestä, joka vasaa suojellakseen tekee valehyökkäyksiä. Hyökkäävä vasa oli uusi tuttavuus.

– Heti tajusin, että nyt ei ole auta muuta kuin että syöksyn jonkin puun taakse piiloon, ettei se tule aivan kohti eikä teilaa minua tantereeseen.

Laasala sanoo, ettei hän ole mikään hidas ihminen. Hän piti huolen siitä, että hän pääse aina puun rungon taakse piiloon hyökkäävää vasaa. Vaikka maasto oli melko aukea, onneksi lähistölle oli puita, joiden taakse hän saattoi hakea suojaa.

– Hirvihän yrittää aina lyödä sorkilla. Kun se puolustautuu sutta vastaan, se yrittää etusorkilla lyödä suden maahan.

Syntyi eräänlainen piirileikki. Laasala juoksi puun rungon taakse suojaan. Vasa tuli perässä, nousi puuta vasten ja yritti lyödä sorkilla Laasalaa. Laasala karkasi taas uuden puun rungon taakse suojaan.

– Se yritti iskeä minua kuin nyrkkeilijä. Oli kaamea tilanne, aina vaan kierrettiin eri puita. Jos en olisi ollut rungon takana, hirvi olisi telonut minut kanveesiin.

Ajattelin, että se tajuaa, että tässä on sellainen äijä, että sen on lähdettävä.

Laasala muistelee, että välillä kumpikin veti henkeä. Laasalalla oli kännykkä mukana ja hän ajatteli hälyttää apua.

– Kumpikaan ei antanut periksi. Oli pattitilanne. Se siinä vähän rauhoittui, mutta sitten vasan luonne kiivantui uudestaan. Se painoi kahta kauheammalla voimalla.

Laasalalla oli vesuri mukana. Hän huomasi, että tilaisuus on koittanut, kun raivostunut vasa hyökkäsi niin, että se pani etupolvet koukkuun ja putosi polvilleen.

Laasala löi vasaa vesurilla päähän. Hän muistelee, ettei käyttänyt vesurin teräspuolta.

– Ajattelin, että se tajuaa, että tässä on sellainen äijä, että sen on lähdettävä. Yhden kerran kun koppasin kunnolla, vasa vähän uikutti ja lähti pois.

Laasala on kokenut metsän kävijä. Hän on kohdannut karhuja metsässä.

– Minulta on kysytty, etkö pelkää karhua. Olen vastannut, että en minä karhua pelkää, mutta hirveä minä pelkään. Karhu väistää, mutta hirvi on arvaamaton.

Nenäsaivartaja teki hulluksi?

Tutkimusmestari Petri Timonen Luonnonvarakeskuksesta sanoo, että vasan hyökkääminen on harvinaista. Yleisempää on, että emohirvi hyökkää, kun se puolustaa vasojaan.

Alajärven hirven käyttäytymiseen voi Timosen mukaan olla monta syytä.

– Ehkä tilanne on sellainen, että emä on vasomassa uutta vasaa ja se on vieroittanut viimevuotiset. Vasa on siitä sitten suivaantunut ja purkaa nyt aggressioita johonkin.

Toinen mahdollisuus on nenäsaivartaja.

Nenäsaivartaja -niminen hyönteinen kiusaa hirviä. Se munii toukkia suuonteloon, toukkia on myös nielussa.

– Kun toukat alkavat kasvaa, se aiheuttaa hirvelle sellaisen tilanteen, että hirvi tulee suorastaan hulluksi. Toukat ovat isoja ja niitä voi olla aika paljon. Hirvi voi mennä niin sekaisin, että se voi juosta päätä pahkaa.

Timonen arvelee, että voi myös olla, että hirvenvasalla on hermostosairaus.

Ota kantaa

Oletko kohdannut hirven metsässä?

Olen 63% En ole 37%
Ääniä yhteensä 10824

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Seppälää haetaan konkurssiin

    6. 6

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Seppälää haetaan konkurssiin

    6. Näytä lisää