Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

HS: Työntekijöiltä hurjia väitteitä järkyttävistä tilanteista vastaanottokeskuksissa

Julkaistu:

Pakolaiskriisi
Turvapaikanhakijoiden turvallisuus ja terveys ovat olleet vaarassa Luona-yhtiön perustamissa vastaanottokeskuksissa, väittää Helsingin Sanomat. Yhtiön mukaan akuutit sairastapaukset hoidettiin ja vartijoihin liittyneet ongelmat ovat olleet yksittäistapauksia.
Suomen joutuminen loppukesällä ja syksyllä 2015 tuhansien turvapaikanhakijoiden kohteeksi asetti tilanteeseen varautumattomat viranomaiset suuren haasteen eteen. Turvapaikanhakijoille oli järjestettävä katto pään päälle ja heidän hyvinvoinnistaan oli huolehdittava.

Kun maahanmuuttoviraston, kuntien ja SPR:n vastaanottokeskukset alkoivat täyttyä, alkoivat viranomaiset tiedustella yksityisiltä yrityksiltä, löytyisikö näiltä kapasiteettia turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Yksi haasteeseen tarttuneista yrityksistä oli vuonna 2014 toimintansa aloittanut Baronan tytäryhtiö Luona, entinen Barona Hoiva.

Helsingin Sanomat kertoo yhtiön tehneen syyskuussa päätöksen turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Jo saman päivän aikana ensimmäiset bussit kaarsivat pikavauhtia vastaanottokeskukseksi muutetun entisen pelastusopiston pihalle Espoon Otaniemessä.

Helsingin Sanomien mukaan bisnesidea oli nerokas: Baronan tytäryhtiöllä Forenomilla oli valmista majoituskapasiteettia ja henkilöstöyhtiönä Barona pystyi löytämään nopeasti työvoimaa. Kuukaudessa Luona avasi kahdeksan vastaanottokeskusta pääkaupunkiseudulle. Näihin palkattiin 250 työntekijää.

”Sinne marssi ketä vain”

Helsingin Sanomat on haastatellut kymmentä Luonan perustamissa vastaanottokeskuksissa työskennellyttä työntekijää, jotka ovat antaneet synkän kuvan yhtiön vastaanottokeskusbisneksestä. Työntekijöiden mielestä ongelmia aiheutti henkilökunnan epäpätevyys ja kokemattomuus, mikä sai vastaanottokeskusten tilanteen kaoottiseksi.

– Sinne marssi ketä vain, ihmisiä, joilla ei ollut mitään hoitoalan kokemusta. Sulle laitettiin huomioliivi päälle ja olit vartija, yksi haastatelluista kertoo lehdelle.

Osa vastaanottokeskuksiin palkatuista työntekijöistä oli maahanmuuttajataustaisia henkilöitä ensimmäisessä työpaikassaan. Tämä aiheutti etnisiä konflikteja myös turvapaikanhakijoiden ja työntekijöiden välillä.

Sinne marssi ketä vain, ihmisiä, joilla ei ollut mitään hoitoalan kokemusta. Sulle laitettiin huomioliivi päälle ja olit vartija.

– Yksi somaliohjaaja haistatteli arabiaksi, heitteli ihmisten tavaroita ja aiheutti tappeluja, artikkelia varten haastateltu henkilö muistelee.

Väite: Terveydenhuolto retuperällä

Helsingin Sanomien mukaan yhdeksi suurimmista murheenkryyneistä Luonan perustamissa vastaanottokeskuksissa osoittautui asianmukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen turvapaikanhakijoille. Virallisten ohjeiden mukaan jokaisessa vastaanottokeskuksessa tulisi olla yksi terveydenhoitaja ja yksi sosiaalityöntekijä 150:tä asukasta kohti.

Helsingin Sanomien mukaan Luonan keskuksissa terveydenhoitajia oli vain toisinaan ja ihmiset itkivät hoidonpuutetta epätoivoisina. Osa asiakkaista olisi ollut kipeästi hoidon tarpeessa, esimerkiksi asukas, jolta oli ammuttu leuka murskaksi.

– Kouluttamattomat ohjaajat oli asetettu portinvartijoiksi päättämään, pääseekö asukas lääkäriin. Kuumemittarikin olisi siinä auttanut, entinen työntekijä väittää HS:lle.

– Kerran yksi turvapaikanhakija makasi 12 tuntia omassa ulosteessaan ilman, että asialle tehtiin mitään, työntekijä väittää Helsingin Sanomille.

Luona kiistää laajamittaiset ongelmat

Maahanmuuttovirastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehille alkoi sadella valituksia Luonan toiminnasta ja tilanne on sittemmin parantunut.

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen on kertonut Helsingin Sanomille, että valvontaa olisi voinut olla enemmän.

– Ajateltiin, että hoidetaan majoitus ja perusasiat ensiksi, mutta ohjausmielessä meidän roolin olisi pitänyt olla isompi.

Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi kertoo lehdelle, että akuutit (sairastapaukset) on hoidettu, ja että vartijoihin liittyvät ongelmat ovat olleet yksittäistapauksia, joihin on puututtu. Baronan toimitusjohtaja ei vastannut HS:n mukaan lehden haastattelupyyntöön.

Kerran yksi turvapaikanhakija makasi 12 tuntia omassa ulosteessaan ilman, että asialle tehtiin mitään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  4. 4

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

  8. 8

    Kuvat: Vuoren rinne romahti Kiinassa – pieni kylä muuttui silmänräpäyksessä kuolemanloukuksi

  9. 9

    Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  5. 5

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  6. 6

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  7. 7

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  8. 8

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  4. 4

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. Näytä lisää