Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Kolme kadettia haavoittui miinaturmassa Kemijärvellä – yhdeltä peukalo ja etusormi poikki

KEMIJÄRVI
Kolme kadettia on loukkaantunut lauantaina Sarriojärvellä Kemijärvellä tapahtuneessa räjähdysturmassa.
Onnettomuus tapahtui Jääkäriprikaatin ampumaharjoitukseen liittyvien valmisteluiden yhteydessä Sarriojärvellä noin kello 13.30. Harjoituksen on määrä alkaa ensi viikolla.

Maavoimien mukaan onnettomuus sattui, kun kadetti poimi maastossa olleen räjähtämättömän viuhkamiinan vetosytyttimen. Vetosytytin räjähti kadetin kädessä. Hän sai toiseen käteen vakavia vammoja.

– Peukalo ja etusormi menivät poikki, harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Reima Vanhanen kertoo Ilta-Sanomille.

Vammoja käsiinsä saanut kadetti sai välitöntä ensiapua maastossa ja hänet on toimitettu sairaalahoitoon. Paikalla oli tapahtumahetkellä lisäksi kolme muuta kadettia, joista kaksi sai räjähdyksestä pintanaarmuja.

– Yhdellä oli pintanaarmuja korvassa, kädessä ja reidessä. Toisella oli puolestaan ristiselässä ja reidessä naarmuja. Eli he ovat sillä lailla erillään kävelleet, että eri (ruumiin)osiin osui, Vanhanen selvittää.

Yksi selvisi ilman näkyviä vammoja, mutta kaikilla neljällä miehellä epäillään kuulovaurioita. Vanhasen mukaan kaikki miehet kuuluvat kadettikurssiin, joka valmistuu syksyllä.

Everstiluutnantti Reima Vanhanen luonnehtii onnettomuutta harmilliseksi.

– (Kadetit) olivat itse harmissaan, kun varomääräyspuhuttelu oli ollut 2-3 tuntia aikaisemmin, kun tänne tultiin. Siinä oli mainittu, että maastosta ei saa tietystikään mitään ottaa tai mihinkään ei saa koskea, koska se voi olla vaarallista. Kuitenkin näin pääsi käymään, niin harmissaan he olivat.

Vanhanen arvelee, että maastosta löytynyt viuhkamiina on jäänyt sinne viime talvelta.

– Katsoimme sitä paikkaa ja se on normaali paikka, jossa me tämmöisellä viuhkapanoksella ammutaan. Viime talvena olemme viimeksi ampuneet ja jostain syystä siellä maassa se on ollut.

– Sehän on vähän niin kuin tietokoneen muistitikun näköinen mustakuorinen esine. Se herättää helposti mielenkiintoa. Mutta periaatteessa valmistumaisillaan olevan miehen pitäisi kyllä tunnistaa (se). Jostain kumman syystä hän on sitä mennyt kuitenkin sormeilemaan, Vanhanen toteaa.

Tapahtumassa osallisena olleiden kadettien omaiset ovat saaneet tiedon tapahtuneesta. Kolme neljästä osallisesta kadetista on yhä tapahtumapaikan läheisyydessä, ja heidän kanssa käydään tapahtumienkulkua lävitse.

Jääkäriprikaati tutkii tapahtunutta.

Sarriojärven leirialue sijaitsee puolustusvoimien Rovajärven ampuma-alueella Lapissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    9. 9

      Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin

    10. 10

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. Näytä lisää