Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Suomalaismies sai väärää tietoa ja joutui Vietnamin sotaan – ”Sota tulee yhä uniin”

Julkaistu:

Historia
Kolme suomalaista Vietnamin sodan veteraania tapasi Tampereella. Sodassa taisteli toista sataa suomalaista 1960–70-luvulla. Kolmisenkymmentä menetti henkensä.

VIETNAMIN SODAN suomalaisista muistetaan aina mainita Lauri Törni eli Larry Thorne (1919–1965). Loput toista sataa ovat tuntemattomia sotilaita.

Suomalaiset Vietnamin veteraanit kokoontuvat silloin tällöin muistelemaan menneitä. Kolme heistä tapasi edellisviikolla Tampereella.


Markku Kanervikkoaho (s. 1948) muutti 13-vuotiaana perheensä mukana Alajärveltä Yhdysvaltoihin. Nykyään hän asuu Washingtonin osavaltiossa. Hän oli yhä Suomen kansalainen, kun 1968 kävi käsky lähteä Vietnamin sotaan.

– Minä tein siitä valituksen, koska olin edelleen Suomen kansalainen, Kanervikkoaho muistelee.

– Menin käymään Suomen konsulin puheilla. Hän sanoi, ettei näe mitään syytä, miksi en lähtisi Vietnamiin. Noudatin hänen käskyään ja niin minä päädyin Vietnamiin. Myöhemmin löysin tiedon, että se oli ihan laiton teko.

Kanervikkoaho palveli muun muassa konekivääriampujana helikopterissa. Nyt koolla olleista miehistä hän joutui kenties tiukimpiin tilanteisiin. Hän joutui katsomaan Vietkongin sissejä silmästä silmään.

Eräänäkin yönä sissien partio yllätti Kanervikkoahon porukan. Vaihtoehdot olivat vähissä.

– Mieluummin sinä tapat kuin tulet tapetuksi.

– Siellä oli kaikenlaista ammuntaa. Tehtiin tuhotyötä niin paljon kuin kerettiin, Kanervikkoaho muistelee.


David Heikkilä syntyi 1949 Minnesotassa, suomalaisalueella. Vanhemmat ovat suomalaisia. Dave on yhä Yhdysvaltain kansalainen, vaikka hän on asunut Suomessa vuodesta 1972. Vietnamissa Daven hommia oli alasammuttujen tai muuten vain rikki menneiden helikoptereiden kunnostus.

– Niitä korjattiin ja koelennettiin ja annettiin takaisin käyttäjille. Olen huoltanut 450–500 helikopteria sinä aikana kun olin siellä.

Yksi Daven huoltamista koptereista on Saigonissa museoidun presidentinpalatsin kattoterassilla. Daven kontolla oli Etelä-Vietnamin presidentin ja varapresidentin koptereiden huolto.

Ilmeisesti maan päämiehet eivät olleet jenkkien suosiossa. Davelle sanottiin, että ”Miksi huolsit kopterit niin hyvin? Jos ne olisivat pudonneet, olisi päästy eroon heistäkin”.

 

Olen huoltanut 450–500 helikopteriasinä aikana kun olin siellä.

TIMO PELTOMAA on syntynyt Porissa 1944. Valtoihin hän meni turistina 60-luvun lopulla.

– Sitten kävi niin hassusti, että joku järjesti minulle töitä. Olin laittomasti töissä siellä, muistelee Peltomaa.

Maahanmuuttovirasto sai vihiä Peltomaan rikoksesta ja antoi hänelle kymmenen päivää aikaa poistua maasta.

Tutun tuttu lakimies junaili sopimuksen, että Peltomaa saa jäädä maahan, jos lupautuu lähtemään armeijaan.

– Pyysin päästä lääkinnälliselle puolelle. Tiesin, ettei lääkintämiesten tarvitse taistella. Kyllä me etulinjassa oltiin, mutta ei taistelemassa vaan pelastamassa henkiä.

Peltomaan ei olisi tarvinnut lähteä Vietnamiin. Hänhän oli Suomen kansalainen. Hän kävi Suomen suurlähetystössä Washingtonissa, ja lähetystö lupasi järjestää hänelle matkan koti-Suomeen.

– Sen jälkeen olisin ollut karkuri, eikä minulla olisi ollut koskaan asiaa Amerikkaan.

– Alistuin tähän. Tiesin, että jos selviän Vietnamista hengissä, saan kaikki veteraaniavustukset. Valtio maksoi minun koulutukseni. Laskin, että jotain 80 000 dollaria sain ilmaista rahaa.

– Säästin siinä aika kivasti. Olin ihan pennitön, kun tulin Suomesta. Vietnamista kotiuduttuani rupesin tekemään töitä. Ei tarvinnut opintolainoja maksella.

 

Siellä oli kaikenlaista ammuntaa. Tehtiin tuhotyötä niin paljon kuin kerettiin.

Lääkintämiehet olivat erityisesti sissien maalitauluna. Varmaan syynä oli se, että lääkintämiehet palauttivat miehiä taistelukuntoon, ja amerikkalaisten taistelumoraalin kannalta oli tärkeää, että lääkinnällistä apua oli nopeasti saatavilla kun tarve vaati.

– Vietkongin sissit saivat bonuksia siitä, jos saivat ammuttua lääkintämiehen tai lääkintähelikopterin alas, Peltomaa kertoo.

Peltomaa matkusti tapahtumapaikoille usein tankkien kyydissä, ja hänellä tuntui olevan onnea matkassaan jopa niin, että onnea arveltiin riittävän muillekin.

– Minulla ei ollut paikkaa tankissa. Takana tankin ulkopuolella oli paikka, jossa oli helppo istua ja matkustaa. Se tankki, jossa minä matkustin, ei koskaan iskenyt miinaan. Minusta tuli komppanian maskotti. Kaikki sanoivat, että tule meidän tankkiin, me halutaan sinut tänne.

Kerran Peltomaa istahti ison kolonnan viimeisen tankin katolle.

– Ei mennyt kauan kun ensimmäinen tankki iski isoon miinaan. Se paloi siinä koko yön. Me ei voitu tehdä mitään muuta kuin odottaa, että kaikki räjähti.

Koulutuskeskuksessa Peltomaalle opetettiin, että kaikki joilla on vinot silmät, ovat vihollisia.

– Kun menimme tankeissa kylään ja pysähdyttiin, siellä oli heti lapsia ja naisia kauppaamassa jotain. Yht’äkkiä siellä voi olla lapsella kranaatti kädessä, ja se heittää sen tankin luukusta sisään.



SISSEJÄ vastaan käytävässä sodassa oli haastetta, vaikka tuota kliseistä sanaa ei taidettu siihen aikaan vielä viljellä.

– Yöllä sissit hätyytteli ja soti, ja me ammuttiin takaisin. Kun aamulla mentiin katsomaan niin huomattiin, että tuossa on meidän parturi ja tuossa on meidän kokki. Päivällä ne oli töissä meillä. Illalla ne meni kotiin ja hyökkäsi meidän kimppuun, Peltomaa kertoo

Kovin miellyttävä kokemus ei ollut se, kun paikallinen parturi leikkasi partaveitsellä jenkkisoturin partaa.

– Oli v-maista olla siinä kun ei tiennyt, oliko tämä hyvä kaveri vai huono kaveri. En ikinä tykännyt siitä, muistelee Dave Heikkilä.

Sissit kaivoivat maan alle valtavia luolastoja. Maan alla saattoi olla 30 000 sissiä ja maan päällä saman verran vastapuolen miehiä.

– Päivällä ystäviä, yöllä vihollisia maan alla.


MARKKU Kanervikkoaho otti USA:n kansalaisuuden 70-luvulla, ettei hänen tarvinnut mennä enää Suomen armeijaan. Vietnamin sodan jälkeen hän työskenteli rakennusurakoitsijana, rakensi taloja ympäri Yhdysvaltoja ja aina Japania ja Filippiinejä myöten. Hän ei käyttänyt mahdollisuutta valtion tarjoamaan koulutukseen.

– Olin urakoitsija ja pärjäsin sillä ihan ok.

Dave Heikkilä palasi Suomeen jo 1972 ja työskenteli 34 vuotta metallialan yrityksessä.

– Lomalla Minnesotassa törmäsin suomalaisen tyttöön, joka oli siellä etsimässä sukulaisiaan, ja tulin melkein heti Suomeen huhtikuussa 1972.

Heikkilä asuu Eurassa. Yhdysvaltain passin hän on säilyttänyt, vaimo on suomalainen ja tytär kummankin maan kansalainen.

Timo Peltomaa sai USA:n kansalaisuuden sodan aikana. Hänet lennätettiin Havaijille ja siellä vannottiin uskollisuutta uudelle isänmaalle. Samalla meni Suomen kansalaisuus, mutta sen hän sai takaisin palattuaan Suomeen 1994. Nykyään hän työskentelee Tampereella kiropraktikkona.

Vietnamin sota ei ollut Amerikassa erityisen suosittu, vielä vähemmän muualla maailmassa. Miten veteraaneja kohdeltiin sodan jälkeen?

– Ensi alkuun oltiin ihan roistosakkia. Luulen, että nyt se on muuttunut, Timo Peltomaa sanoo.

– Kun sotilaat palasivat Irakin sodasta, oli valtavat juhlat ja fanfaareja soitettiin. Kun palattiin Vietnamista, silloin oltiin hyvin hiljakseen, Peltomaa sanoo.

Paluu oli arkinen. Miehet pantiin suihkuun ja lääkärintarkastukseen, uusi univormu päälle ja matkalippu kotiin.

– Palasin Kaliforniaan 1970. Siellä oli hippejä, jotka marssi ja teki kaikenlaista, huusi ja räki meidän päälle. Huudettiin ”baby killers” ja mitä kaikkea, muistelee Markku Kanervikkoaho.

Minnesotassa veteraanin vastaanotto oli suopeampi.

– Kukaan ei tullut ikinä häiritsemään, vaikka minulla oli täysi puku päällä ja näki, että olin armeijassa. Mutta kukaan ei tullut kiittämäänkään, Dave Heikkilä kertoo.

Vuosikymmeniä myöhemmin Dave näki ruotsinristeilyllä vietnamilaisen miehen.

– Sanoin, että olin joskus Vietnamissa. Kaveri kätteli ja kiitti, sanoi että hän kunnioittaa kaikkia amerikkalaisia, jotka olivat siellä yrittämässä.



SOTAKOKEMUKSET olivat sen verran rankkoja, että ne tulevat yhä miesten uniin.

– Jatkuvasti. Minulla oli muutamia kokemuksia sellaisia, jotka on niin painavia. Ne tulee mieleen. Hyppään sängystä ylös. Ei pysty elämään itsensä kanssa asioissa. Mutta äkkiä se lähtee pyörimään jälleen siitä. Tällaista se elämä on, sanoo Kanervikkoaho.

– Aika usein ajattelen niitä asioita. Meidän tapauksessa tilanne oli se, että meitä päin ammuttiin enemmän kuin me ammuimme takaisin. Ruumiita näkyi silloin tällöin, kertoo koptereiden korjausmies Dave Heikkilä.

– Olin tyytyväinen, kun suurin piirtein ehjänä pääsin pois. Pieniä vikoja on, mutta ei ole pillereitä tarvinnut ottaa tähän mennessä.

 

Monet kuolivat melkein samanapäivänä, kun olivat lähdössä pois.

Stressaavinta oli aika, kun oltiin juuri pääsemässä kotiin.

– Monet kuolivat melkein samana päivänä, kun olivat lähdössä pois, kertoo Peltomaa.

– Kenkkumaisinta oli, että heti kun menee sinne, tulee tapetuksi, tai hiukan ennen kuin pääsee pois, tulee tapetuksi, pohtii Heikkilä.

David Heikkilän henki oli katkolla kahdesti: kuukausi Vietnamiin tulon jälkeen ja toisen kerran kuukausi ennen kotiutusta.

– Ensin Vietkongin sissien kolme kranaattia räjähti parakkimme vieressä. Kuukausi ennen kotiutusta thaimaalaiset (liittolaiset) ampuivat ystävällistä tulta (friendly fire) tukikohtaamme, kun olisi pitänyt ampua yli.

Miehet koottiin koulutuskeskukseen odottamaan kotiinpaluuta.

– Monet kuolivat sinne. Tuli raketti tai jokin muu, Peltomaa kertoo.

– Silloin tällöin tulee koulutuskeskus uniin, olen vielä siellä. Sitten herään ja huomaan, että olen Suomessa, en ole enää siellä. Säpsähdän, että se oli vain uni, Peltomaa kertoo.

Mitä veteraanit touhuavat, kun he silloin tällöin tapaavat toisensa?

– Hukataan lompakko toisinaan, nauraa Amerikan-Markku.

– Ja hattukin on hukkunut, jatkavat toiset.

– Hauskaa pidetään. Yritetään unohtaa kaikki tää ja vähän kevennetään. Tietysti tulee juteltua paljon sitä sun tätä, Peltomaa sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Vaaratilanne pesäpallo-ottelussa – viisimetrinen teräspylväs kaatui katsomoon

    5. 5

      Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

    6. 6

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    7. 7

      Salvador Dali sai surrealistisen isyyskanteen 28 vuotta kuolemansa jälkeen – selvänäkijä syyttää syrjähypystä

    8. 8

      Maria Veitola julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – ulkonäkö hämmästyttää somessa: ”Vai sittenkin Victoria Beckham?”

    9. 9

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Vaaratilanne pesäpallo-ottelussa – viisimetrinen teräspylväs kaatui katsomoon

    5. 5

      Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. Näytä lisää