Akseli

Kotimaa

Valikko

Tamperelainen mies kertoo nyt, miltä tuntuu voittaa lotossa 8 miljoonaa euroa

Rahapelit
Veikkaus kertoo tamperelaisesta eläkeläisestä, joka ajoi elämänsä taksimatkan Vantaalle.
Veikkauksen tiedottaja Minni Soverila kertoo Ilta-Sanomille, että lottovoittaja on mies.

– En voi kertoa voittajasta tarkempia tietoja, Soverila sanoo Ilta-Sanomille.

Veikkauksen tiedotteen mukaan voittaja on eläkkeellä ja hän asuu Tampereen eteläosassa. Mies ei saanut rahoja tililleen, joten hän ajoi taksilla Tampereelta Vantaalle peliyhtiön pääkonttoriin lunastamaan voittonsa yhdessä ystävänsä kanssa.

– Kotona Tampereella lähdimme kaverini kanssa etsimään kyyditsijää kohti etelää. Olin varannut käteistä vain menomatkaa varten. Tarkoituksena oli nostaa paluumatkaa varten rahaa sitten kun saan Vantaalta lottovoiton lunastettua tililleni, voittaja kertoo Veikkaukselle.

YLI 170 kilometrin matka Vantaalta Tampereelle ei sujunut kommelluksitta. Voittaja yritti ystävänsä kanssa saada Tampereella taksin Sokoksen takaa, mutta kuljettaja ei ollut paikalla. Keskustorin taksitolpalta tärppäsi. Veikkauksen mukaan myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli ollut sama taksi.

Vantaalle Veikkauksen pääkonttoriin voittokahveille saapui tiedotteen mukaan voittaja, voittajan ystävä ja taksikuski.

– On tämä kyllä omalla uralla erittäin mieleenpainuva kokemus, taksikuski kertoi Veikkaukselle.

TAMPERELAINEN eläkeläismies kertoi Veikkaukselle kahdeksan miljoonan euron lottovoiton häirinneen nukkumista.

– Minulta menivät yöunet kolmeksi viikoksi.

– Säästelen niitä kuponkeja, joilla on tullut pienempiä voittoja ja niitä on vuosien saatossa kertynyt jo kunnon laatikollinen. Mitään tämän kaltaista ei ole kuitenkaan ennen sattunut eteen.

Veikkauksen tiedotteen mukaan lottovoittaja aikoo viettää lokoisia eläkepäiviä ja auttaa muita. Lisäksi haaveena on kesämökki järven rannalta.

Mies voitti päävoiton kierroksella 11/2016. Koska miehen valitsema tuplausnumero osui voittoriviin, sai tuore lottomiljonääri neljän miljoonan päävoiton kaksinkertaisena

Minni Soverila ei kerro IS:lle, kuinka kauan miehellä oli kuponki, ennen kuin hän ilmoittautui Veikkaukselle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      38-vuotias tytär syytteessä: pahoinpiteli vanhan äitinsä kolmesti, tyhjensi tilit ja äiti joutui myymään asuntonsa

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. 6

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    7. 7

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    8. 8

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    9. 9

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    10. 10

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      38-vuotias tytär syytteessä: pahoinpiteli vanhan äitinsä kolmesti, tyhjensi tilit ja äiti joutui myymään asuntonsa

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. Näytä lisää