Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Tästä syystä Insinööriliiton Porokarista halutaan eroon

Insinööriliiton edustajiston kokous alkaa tänään Hämeenlinnassa kireissä tunnelmissa.
Insinööriliiton edustajiston kokous alkaa tänään Hämeenlinnassa kireissä tunnelmissa. Keski-Suomen Insinöörit ry. esittää liiton hallituksen puheenjohtajan Pertti Porokarin, kolmen varapuheenjohtajan, hallituksen muiden jäsenten ja hallituksen varajäsenten erottamista.

Ilta-Sanomien haltuunsa saamasta kokousdokumentista ilmenee, että aloitteen Porokarin ja muun hallituksen erottamiseksi on tehnyt Keski-Suomen Insinöörit ry. Se perustelee aloitettaan sillä, että ”Insinööriliiton hallitus on aiheuttanut toiminnallaan suurta vahinkoa liiton yhteistyösuhteille akavalaiseen yhteisöön. Uskottavuuden ja luottamuksen palauttamiseksi sekä yhteistyösuhteiden uudelleen rakentamiseksi tarvitsemme uuden hallituksen.”

Ilta-Sanomat kertoi liitossa kytevästä kapinasta ensimmäisenä jo maanantaina iltapäivällä.

INSINÖÖRILIITOSSA on kuohunut jo pitkään. ”Kapinoitsijat” ovat syyttäneet Porokaria jyrämäisestä johtamistyylistä. Porokarin tukijat taas kuvaavat häntä ”jämäkäksi” johtajaksi.

Porokari oli vahvasti mukana puuhaamassa palkansaajien yhteistä keskusjärjestöä, mitä osa liiton jäsenistöstä ei ole katsonut hyvällä. Hankkeessa oli mukana lähinnä SAK:laisia ja STTK:laisia ammattiliittoja. Porokari kuului hanketta ajavan ohjausryhmän puheenjohtajistoon. Insinööriliitto kuuluu korkeasti koulutettujen Akavaan, ja on sen kolmanneksi suurin jäsenjärjestö.

Tilanne Insinööriliitossa on vähintään erikoinen, sillä liiton hallituksella oli täysi mandaatti olla mukana keskusjärjestöhankkeessa.

– Meidän edellinen hallitus teki päätöksen siitä, että lähdemme selvityshankkeeseen. Tamperelaiset tekivät vuosi sitten aloitteen, että hanke pitää lopettaa. Se meni nurin selvin numeroin. Edustajiston kokous hyväksyi, että ollaan selvityksessä mukana ja nyt sitten tämä, Porokari kommentoi hänen syrjäyttämisekseen nostatettua hanketta Ilta-Sanomille maanantaina.

POROKARI syytti vähemmistöä huonoksi häviäjäksi.

– Sama porukka, joka viimeksi hävisi vaalit, on hankkeen takana. Tämä on loukkaus koko edustajakokousta vastaan, hän sanoi Ilta-Sanomille maanantaina.

Tilanne Insinööriliitossa on erikoinen siinäkin mielessä, että liiton edustajakokous valitsi Porokarin viime marraskuussa johtamaan liittoa seuraavan nelivuotiskauden ajan.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan puheenjohtajan ja hallituksen vaihtamista ajavat aluejärjestöt ovat tehneet keskenään eräänlaisen kassakaappisopimuksen.

Helsingin Insinöörit on saatu syrjäyttämishankkeeseen mukaan sillä, että Helsingin Insinöörit ry:n puheenjohtajalle Samu Salolle on luvattu puheenjohtajan paikka. Varapuheenjohtajiksi Porokarin haastajat haluavat Kalle Kiilin (Tampereen Insinöörit), Lasse Laurikainen (Helsingin Insinöörit) ja Stig Landén (Julkisen alan Insinöörien liitto, puolustusvoimat).

– Eli sama porukka, joka viime kerralla hävisi vaalit, Porokari summasi Ilta-Sanomille maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    3. 3

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    4. 4

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    5. 5

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    6. 6

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    7. 7

      Poliisi pyytää havaintoja ”epäselvästä tapahtumasta” Turussa – nuori nainen sai kasvoihin vakavia vammoja

    8. 8

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Matti Vanhanen huolissaan Pohjois-Korean tilanteesta: ”Entä jos he testaavat, onko Yhdysvallat valmis toimimaan?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    5. 5

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    3. 3

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    4. 4

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    5. 5

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    6. Näytä lisää