Martta

Kotimaa

Valikko

Lammaslauma oli ”kuolla onnesta”, kun ensimmäinen työpäivä alkoi Hämeen linnassa – ”Katraasta kuului massiivinen huokaus”

Julkaistu:

Hämeen linna on saanut pihalleen kymmeniä innokkaita kesätyöläisiä.
Hämeenlinnassa sijaitseva historiallinen Hämeen linna työllistää tänä kesänä lauman motivoituneita ruohonleikkureita.

Suuri osa ruohikon kesätyöläisistä on virassa toista vuotta. Konkarit hoitavat homman kotiin ammattilaisen otteella ja siirtävät samalla osaamista uusille tulokkaille.

Työyhteisön kantavat voimat ovat neljävuotiaat Margo ja Marjatta.

– Ne ovat niin rauhallisia, että rauhoittavat tänne ensi kertaa tulevatkin. Ne ovat nyt arvokkaimmat lampaani, kertoo lampuri Hertta Heinonen.

Ruohonleikkaajien pesti jatkuu elokuun loppuun. Ne vaikuttivat työstään innostuneilta heti alkusykäyksestä lähtien.

– Lampaat olivat kuolla onnesta, kun avasin trailerin oven ja ne näkivät kaikki voikukat. Katraasta kuului massiivinen huokaus, että nyt tytöt syömään.

Vuodesta toiseen jatkavat nurmenleikkaajat ovat ammatissaan valioita, mutta eivät välttämättä optimaalisia lihantuotantoon. Niinpä ne pysyvät ruohonleikkuutöissä, kun osa lajitovereista joutuu teuraaksi.

Mukavampia työkavereita kuin ihmiset

Heinosesta tuli lampuri neljä vuotta sitten. Hän kyllästyi työhönsä valtion viranomaisena, suoritti maatalousalan perustutkinnon, valmistui lampuriksi ja perusti Lammille villilammastilan.

– Eläimet ovat mukavampia työkavereita kuin ihmiset, Heinonen perustelee ratkaisuaan.

Lehmätilan kustannukset olisi laskettu miljoonissa. Lampaat olivat pienemmän riskin valinta.

Hämeen linnan kesätyöläisiksi elikot päätyivät viime kesänä. Heinonen oli opintojensa alusta asti visioinut lampaansa ja itsensä linnan valleille.

– Minulle sanottiin, ettei maiseman hoito sitä tarkoita, vaan sitä että mennään johonkin pellolle ja saadaan EU-tukia siitä, että siellä pidetään lampaita. Sanoin kuitenkin jo silloin, että tavoittelen jotakin muuta.

Heinonen oli virastoasioilla Hämeenlinnassa, kun hän näki pöydällä linnan kartan. Ilmeni, että Museovirasto etsi linnan aitaamattomalle pihalle päivätöihin lampaita, jotka omistajalla olisi mahdollisuus viedä yöksi muualle.

Aiemmin ruohonleikkuu oli hoidettu kokonaan siimaleikkurilla.

– Jotkut lampurit sanoivat, etteivät lampaat pysyisi rinteessä vaan kierisivät vallihautaan ja hukkuisivat. Toiset sanoivat, että ne vauhkoontuisivat ja karkaisivat torille. Epäilijöitä riitti, ja variaatioita kauhuskenaarioista. Minä kuitenkin olin jääräpäinen ja onnistuin.

Huutelevat liikenteessä ohikulkijoille

Heinosen lammaskatras matkustaa kolmena päivänä viikossa kaksikerroksisella lammastrailerilla 30 kilometrin reissun Lammilta Hämeenlinnaan ja takaisin.

– Aina kun auto pysähtyy liikennevaloissa, lampaat nousevat ylös, työntävät päänsä ulos trailerista ja huutelevat ohikulkijoille, Heinonen kertoo.

Päivät alkavat yhdeksän–kymmenen hujakoilla ja kestävät kuutisen tuntia. Laidun on jaettu lohkoihin: ammattikielellä laidunpaine pyritään pitämään tasaisena, jotta eläimet eivät söisi yhdestä paikasta liikaa ruohoa ja jättäisi syömättä muualta.

Heinosen noin sadasta lampaasta linnan kedolle valikoituu yleensä alle parikymmenpäinen valiojoukko. Tiistaina töissä on 16 lammasta, joista noin kymmenen on karitsoja.

– Tämä on oma tuotantosuuntansa. Maisemanhoidossa pärjää hyvähermoinen lammas: sen pitää olla rento ja luottavainen, vaikka ympärillä on jännittäviä asioita. Juuri nyt arkeologit tekevät lampaiden vieressä kaivauksia, mutta meidän lampaamme eivät siitä hätkähdä vaan syövät rauhassa.

Heikompihermoiset lampaat järkyttyisivät häiriöstä. Syöminen tyssäisi siihen ja ruoho jäisi rehottamaan.

– Ne jäisivät silmät tapillaan paniikkiin eivätkä söisi yhtään. Asiakkaani ei saisi sitä, mitä on tilannut.

Vain toistensa kaverit pärjäävät

Ruohoa leikkaavan lampaan fyysisen rakenteen on oltava joustava ja kestävä. Lisäksi nurmikkotyöläiseltä vaaditaan oikeanlaista suhtautumista laumaa paimentaviin koiriin – ja toisiinsa.

– Lampailla on alaryhmiä. Kaikki eivät ole toistensa kavereita. Aamulla linnalle lähtijöiksi pitää valita yksilöt, jotka ovat keskenään kavereita. Silloin lampaalla on turvallinen olo. Kaikki perustuu siihen, että lammas syö, ja se syö ollessaan rento ja tyytyväinen, Heinonen summaa.

Linnanpihan paimenkoirat ovat viisivuotias bordercollie Pöysti ja kolmekesäinen koolie Meena.

Heinonen kertoo, että hauvat ovat viileitä ja rauhoittavia luonteita, jotka kaitsevat lammaslaumaa tasaisesti eivätkä koskaan pelon kautta.

– Minä olen ihmisenä se tyhmin ja heikoin lenkki, lampuri lohkaisee.

Ota kantaa

Haluaisitko lampaan hoitamaan pihanurmikkosi?

Kyllä 90% En 10%
Ääniä yhteensä 8924

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    7. 7

      Kyläneuvosto määräsi tytön raiskattavaksi ”kostoksi” vanhempien edessä Pakistanissa

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää